Kerron teille viikonlopustani ja aloitan ensin muutamilla kuvilla.
Perjantai
Lauantai
Tämä uusi ihana paita löytyi hm:lta hintaan 14,95e.
Ribsejä ja riisiä.
Väliajalla syötiin kakkua.
Coffeessa ja syötiin aivan ihanaa mutakakkua ja suklaamuffinia.
Perjantai-illan päätteeksi mentiin katsomaan elokuviin The Imitation Game. Elokuvasta voin kertoa sen verran että oli todella hyvä! En ole pitkään aikaan katsonut niin hyvää elokuvaa. Suosittelen elokuvaa lämpimästi jos tykkäät draamaelokuvista jossa on myös hieman sota-aihetta. Itse olen aivan hulluna erilaisiin sota- ja draamaelokuviin. Komediaa ja scifiä en eritryisemmin tykkää katsoa.
Lauantaina mentiin porukalla syömään Panzaan joka on melko uusi meksikolainen ravintola Kuopiossa. Söin siellä Ribsejä ja riisiä, ruoka-annos näytti todella hyvältä ja odotukseni ruoan suhteen olivat korkealla. Jouduin kuitenkin hieman pettymään annoksen suhteen, ruoka oli ihan hyvää mutta ei niin hyvää että tilaisin toiste saman annoksen.
Syötyämme lähdettiin musakeskukselle katsomaan Ismo Leikolaa. Näin Ismon nyt ekaa kertaa livenä ja esitys oli niin hyvä että voisin mennä uudelleenkin!
Lauantai-ilta jatkui tupareissa ollen ja nautiskellen hyviä juomia. Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli oikein onnistunut!
Mitäs muut touhusi viikonloppuna?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti