VAIKEIN PÄÄTÖS HETKEEN- FITNESS KISAT VÄLIIN!

Tällä likalla oli liian kova kilohinta! 
Kisakauteni päättyi hiljattain. Joka tarkoittaa sitä, että
en tule kisaamaan nfe:ssä (sm- kisoissa) nyt syksyllä.

Pahoittelen etukäteen jos tekstini ryöppyilee ja seilaan asiasta toiseen kuin laiva merellä mutta, ehkä saatte asiasta kiinni ja toivotaan, että tekstiin tulee edes jonkinlainen punainen lanka.

Kyseinen päätös harmittaa todella todella paljon, sillä tähän on satsattu rahaa ja aikaa sekä olen viime aikoina pyörittänyt arkeani ns "urheilu/ kisat" edellä. Okei ei se raha tässä vaiheessa niinkään haittaa vaikka pari hunttii menikin hukkaan (tän vuoden kisalisenssi), koska ei rahalla ole väliä siinä vaiheessa jos oma terveys on vaakalaudalla tai hyvinvointi ylipäätään. 

Miksi näin kävikään? 
Talvella minulla oli 3 kk välidieetti (alkoi marraskuussa 2017). Välidieetti meni todella hyvin ja mutkitta. Kroppa laihtui ja kiristyi niinkun pitikin. Ruokaaki sai tuputtaa menemään dieetin vikoilla viikoilla melko runsaasti. Dieetin jälkeen alkoi offikausi (kehityskausi). Kaloreita nostettiin ja aerobisia vähennettiin. Treenit kulkivat todella hyvin ja enkkoja paukuteltiin. Offikausi kesti kaikenkaikkiaan noin 2 kk, jonka aikana kiloja kertyi minulle noin 6-7 kg.. Eli aivan liikaa lyhyessä ajassa. Kaikki mitä söin kertyi keskivartaloon. Kisadieetin oli määrä alkaa toukokuussa mutta se aikaistettiin noin kuukaudella, sillä kuntoni oli päässyt pehmenemään 2 kk aikana jonkin verran. 

Kisadieetti alkoi hyvin. Ensimmäinen kuukausi oli todella helppo. Ei tuntunut ollenkaa, että dieetillä olisi ollut, mutta sen jälkeen alkoivat vaikeudet. 
Aineenvaihduntani oli mennyt sekaisin offikaudella siitä ruoan määrästä jota lapoin naamaan. Minulla oli ruokaohjeet offikaudelle, jota noudatin mutta herkuttelin liian paljon siihen päälle, joten kaikki ylimääräinen ruoka kertyi varastoon ja sitä kautta rasvaksi. Keho ei jaksanut enää käyttää sitä energian määrää mitä se sai. Tätä en toki hoksannut tai (halunnut hoksata) offikaudella vaan tämä tuli ilmi kisadieetin aikana (parin kuukauden jälkeen). Paino ei alkanut pudota ja kunto junnasi paikallaan. Nälkä ei ollut ja ihmettelin kuinka tämä näin helppoa on. 

Kisakauden jälkeen onkin todella tärkeää kisoista palautuminen. Kroppa on viety niin kuiviin ja äärirajoille, että ruokamäärää ei voi nostaa heti korkealle, sillä kroppa menee siitä vain sekaisin ja kaikki kertyy kehoon. 

Elämäni on muutenkin ollut viime aikoina todella stressaavaa, joka on vaikuttanut kisakauteen negatiivisella tavalla. Kuten monet tietää, stressi on pahin vihollinen kropalle ja painon pudotukseen. Alkoi myös tulemaan ajatuksia siitä, että syksyn kisat tulevatkin aivan liian äkkiä ja en ehkä olekkaan vielä valmis paketti lavalla syksyllä (henkisesti ja fyysisesti). 

Ja veikkaan/ tiedän, että tämä seuraus mitä tapahtui, ei ole tullut pelkästään puolen vuoden aikana, vaan pidemmältä ajalta, joka nyt räjähti käsiin.

Fitnessurheilu on hieno laji, mutta todella raakaa samaan aikaan. Se ei riitä, että näyttää lavalla ihan ookoolta, vaan kriteerit täytyy kropan suhteen täyttyä, jos meinaa kisoissa pärjätä (kuten minula tarkoituksena on). 

Mitä seuraavaksi?
Valmentajani on laatinut minulle suunnitelman miten tästä eteenpäin. Dieetti loppetettiin ja aloitettiin niinsanottu fiksu ja hallittu offikausi. Tarkoittaa siis sitä, että noudatan tarkkaa ruokavaliota ja kaloreita nostellaan pikkuhiljaa ja maltillisesti. Tällä taataan että, aineenvaihduntani (toivottavasti) kiihtyy ja ehtii päästä siihen ruokamäärään mukaan mitä keholle sillä hetkellä annetaan. Aina kuin painon nousu tyssää (paino ei nouse tietyllä kalorimäärällä), nostetaan ruoan määrää taas maltilla. Tätä jatkuu aina sinne asti, kun on taas aika aloittaa kisadieetti. Ja mitä korkeammalle kaloreissa pääsee, sitä helpommaksi kisadieetti käy. Plussaa on se, jos kroppa pysyy siistinä korkeilla kaloreilla. Eli paljon ruokaa ja kiloja ei juurikaan kerry.

Tähän väliin tulee treenien osalta palauttavampi jakso. Salitreenejä tulee nyt "vain"  3 kertaa viikossa (ennen oli 4-5 krt/ vk). Salitreenien päälle tulee salibandy ja koreotreenit. Muita aerobisia ei tarvitse tehdä ellei välttämättä halua. Aamulenkit ja ylimääräiset hiit- treenit jäivät pois.

Olen toki todella pettynyt itseeni, että en onnistunut tässä vaiheessa ja kisalavat jäi vielä haaveeksi. Mutta kisoja tulee ja menee mutta terveydellä ei ole leikkimistä. Sen jos onnistuu pilaamaan niin se on vaikeaa saada takaisin ja aineenvaihdunta jutut ovat juuri sellaisia asioita, minkä kanssa ei kannata leikkiä (oma mielipide). Vaikka fitnessurheilu on rankkaa, niin silti siinä mennään terveys edellä (ainoastaan vikat viikot ollaan äärirajoilla niin fyysisesti kuin henkisesti). 

Monia nyt varmasti kiinnostaa tulenko kisaamaan ja jos tulen niin milloin? 
Tulen kisaamaan (koska fitness on lajina nii huikee ja tää on mun juttu) mutta en halua sanoa tässä vaiheessa ajankohtaa milloin kisaan. Tämä siksi koska, en halua luoda itselleni paineita yhtään enempää kuin on tarvis. Asiat tehdään nyt fiksusti ja palautellaan kroppa normaalitilaan. Kun kroppani on valmis, tulee uusi kisakausi. Treenaan kuitenkin koko ajan kovaa ja tavoitteellisesti. Koreografiaa tulen paukkuttelemaan offikaudella siihen kuntoon, että se ei enää tuota myöhemmin päänvaivaa. 

Jos sielä joku sellainen lukee tätä tekstiä joka haaveilee kisaamisesta (fitnessurheilu) tai on tällä hetkellä dieetillä, niin tehkää ruokalisäykset pliiiiis maltilla. Jos valmentaja painottaa, että syö maltilla, ei herkkuja kuukauteen niin pliis totelkaa! Toki dieetin jälkeen voi sen päivän herkutella tai max kaksi päivää (jos tarvetta), mutta sen jälkeen ruokaa maltilla nassuun ja nostelut pikkuhiljaa. 

Tällä kertaa ei muuta, muistaakaa tehdä asioita fiksusti ja nauttikaa elämän pienistä iloista! 

Mua voi seuraa instagramissa: senja.k 
https://www.instagram.com/senja.k/

-Senja 

18 WEEKS OUT- kisapreppi käynnissä!

Vasta haaveilin kisaamisesta ja valmentajat olivat kuumeisesti haussa. Nyt kisoihin on enään 18 viikkoa eli reilu 4kk WHAATT?! 

Marraskuussa 2017 alkoi välidieetti, joka kesti reilu 3kk. Tämä siksi, koska emme tienneet miten kehoni reagoi dieettiin ja onko kisalavoille nousu edes realistista. Välidieetin ollessa noin puolessa välissä sain valmentajilta vihreää valoa! 

Offi kautta (kehityskausi) rehellisesti sanoen ei ehtinyt olemaan niin kauan mitä olisin halunnut. Mutta sitä on aivan turha märehtiä jälkikäteen. Offi oli kuitenkin siinä määrin onnistunut, että enkkoja paukuteltiin sekä jerkkua tuli lihaksiin lisää ja lujaa! Eli onnistuneella offikaudella käy näin. Kun kisadieetti alkoi (2kk sitten), eka kuukausi enkkoja paukuteltiin salin puolella ja lujaa, enkä kärsinyt enää hiilaripöhnästä WOHOO!

Ekat kaksi kuukautta kisapreppia ja dieettiä olivat helppoja kunnes lisättiin aerobiset liikunnat, joita tulee 3 kertaa viikkoon. Välillä olo on jaksamaton ja energiatasot ovat vähissä, joka on normaalia ja kuuluu asiaan. 

Paljon on tullut kysymyksiä: kuinka kauan dieetti kestää? Ja saanko syödä mitään herkkuja? Lyhyesti: dieetti kestää aina sinne kisapäiville saakka ja en saa syödä herkkuja. Toki mahdollisia tankkauspäiviä tulee, mutta nekin suunnitellaan fiksusti ja syödään puhdasta hiilaria. Eli tankkauspäivällä (näin kisaprepin aikana) ei tarkoiteta, että saa mättää ihan mitä vain ja haluamat määrät.

Tavoitteeni kisaprepillä on se, että pysyn terveenä enkä loukkaannu. Sillä viikkoja hukattavana ei ole yhtään ja on todella iso menetys jos tulisi kipeäksi pidemmäksi aikaa tai loukkaantuisi. Toinen tavoite on, että koko kisaprepin aikana treenaan kovaa sekä tavoitteellisesti. Jos joku ei vielä tiennyt niin päälajini on Fitness. Fitness- sarjassa on fysiikkakierros, jossa arvostellaan kehon ulkoinen fysiikka neljänneskäännöksin. Fysiikkakierroksen lisäksi on vapaaohjelmaosio. Se sisältää yleensä tanssillisia ja voimistelullisia liikkeitä, joista tehdään näyttävä koreografia. Musiikki ja asu ovat olennainen osa vapaaohjelmaa.

Tiedän, että seuraavat 4 kuukautta eivät tule olemaan helppoja. Mutta täytyy muistaa, että tästä olen haaveillut ja tämän eteen on tehty töitä useampi vuosi.
Hiljattain uutena tietona tuli, että nykyään saa kisata vain yhdessä lajissa/ sarjassa. Haaveilin jo hieman, että kisaan Fitness- sarjan lisäksi myös Body fitness- sarjassa mutta se haave nyt kariutui. Joten valinta täytyy tehdä kesäkuun aikana kummassa sitä loppujen lopuksi kisaa (kesäkuun loppuun menessä täytyy tehdä sitovat ilmottautumiset sarjoihin). Kaikki riippuu siitä saanko kesäkuun aikana vapaaohjelma koreografian opeteltua sujuvaksi ja onko varma fiilis kesän lopulla, että osaan ohjelman syksyllä. Mutta tällä hetkellä kutina on että, haluan pysyä päälajissani eli fitneksessä, sillä olen tehnyt paljon töitä koreografian eteen ja harjoitellut taitoja paljon ennen kisaprepin alettua.

Kisat ovat lokakuun ekana viikonloppuna Lahdessa, joita odotan innolla! Ja ihanempaa tästä matkasta kisalavoille tekee sen, kun tiedän, että tulen saamaan huipputiimin kasaan kisaviikonlopulle! 

-Senja

TODELLISUUS VS EPÄTODELLISUUS

Ajattelin höpötellä näkemystäni täydellisyydestä ja epätäydellisyydestä. Olen pyrkinyt postaukseen ottamaan kuvia, joita ei ole muokattu, ilmeitä mietitty yms! Kun kätköjä etsin, niin valitettavan vähän ns luonnollisia kuvia kuitenkin löytyi (paha tapa poistaa mielestäni "huonot" kuvat, haha! Mutta hei mennään asiaan!

Somessa on melko paljon ns. "täydellisiä kuvia", joissa on ikuistettu nimenomaan se hyvä hetki. On paljon fitnesskuvia joissa kuvausasento on itselleen edullinen. Kuvaa ollaan saatettu miettiä pitkään. Missä kohtaa kuva nappastaan, millainen tausta, mitkä värit, millainen poseeraus sekä ilme. On saatettu pumppailla  lihaksia ennen kuvan ottoa, jotta kuvassa esim. hauis erottuu paremmin. Tai ollaan harjoiteltu kuinka vatsaa jännitetään, että saisi ne vatsapalat kuvassa esiin. Kuulostaako tutulle? Täälä ainakin nousee käpälä pystyyn ja myönnän, että olen edellä mainittuihin seikkoihin toisinaan kiinnittänyt huomiota. Etenkin kuvan tausta asioihin, kropan asentoon sekä ilmeeseen naamassa. 

Monet myös saattavat sortua muokkaamaan kuvia jopa rankalla kädellä ennekuin ne menevät julkiseen jakoon. Muokataan peppua isommaksi tai vyötäröä kapeammaksi. Itse en ole edellä mainittuihin koskaan sortunut. Ja rehellisesti sanoen, en jaksaisi koskaan nähdä vaivaa sellaiseen puuhaan! Toki kuvia muokkaan aina, ennekuin ne menevät julksieen jakoon, mutta muokkaus pysyy mielestäni hyvä maun rajoissa. Kuvista muokkaan valotusta, varjostuksia, laitan lisää väriä (etenkin jos kuva meinaa näyttää harmaan puoleiselta) sekä rajaan kuvia, mutta siihen se sitten jääkin. 

Mutta onko se todellisuutta, että kuvissa näytetään aina niin täydelliseltä ja vatsapalat pilkottaa aina? Mielestäni ei ole. Todellisuus ei ole sitä, että joka kuvassa on täydellinen asento mietittynä, ilme yms. Todellisuus on sitä, että kuvissa on ihka aito ihminen epätäydellisyyksineen, jos muka sellaisia omaa mielestään. (Jokainen meistä on täydellinen)! Kaikkiin kuviin ei tarvitse olla asento mietittynä, millainen ilme sieltä naamasta tulee, tai yrittää näyttää vain ne parhaat puolet itsestään. Mielestäni juurikin parhaat kuvat ovat aitoja, ei liikaa mietittyjä. Saa näkyä vatsamakkaraa tai peppuihraa, koska hei se on normaalia ja se on sitä elämää! 
Kyllä myös minulla, vaikka olenkin fitnessurheilija ja tällä hetkellä kisapreppi päällä. Kun istun, ei vatsapalat paista kilometrin päähän vaan vatsasta löytyy sitä ihka aitoa ihraa, ja muutama vatsamakkarakin tupsahtaa silloin tällöin esiin. Kun seison tekemättä mitään, ei minulla repee paita hauiksen kohdalta tai etureiden lihkset näytä yyper suurilta. Näytän aivan normaalilta tallaajalta! Mutta jos käyn treenaamassa ja jännitän lihaksia, silloin ne tulevat esille eli iso ero.

Somessa on melko paljon kuvia, joissa on näyttäviä lihaksia tai keskivartalo on kuin barbie nukella. Joten jos mieleen hipii ajatus "voikun oisin ton näköinen" niin STOP! Sillä se kuva ei todennäköisesti ole sitä OIKEAA todellisuutta. Todennäköisesti kuvaa on mieitty kaikinpuolin. Miten kuvassa saisi parhaat puolet esiin. On saatettu treenata ennen kuvan ottamista jotta lihakset näyttävät mahdollisimman isoilta jne jne.

Vaikka lajini on todella ulkonäkökeskeistä, en halua tuoda sitä kuvaa lajista, että se on pelkkää ulkonäöllä pelaamista ja että fitnessurheilijat näyttävät koko ajan siltä mitä, ehkä some osittain antaa ymmärtää. Fitnessurheilu on kilpaurheilua siinä missä esimerkiksi hiihto tai juoksu, tosin eri arvostelukriteerein. Ennen kisasuoritusta on tehty todella kova työ. Treenitunteja on tullut enemmän kuin tarpeeksi. Kilpailukausi on fyysisesti sekä henkisesti todella raskasta oli se laji mikä tahansa. Kilpaurheilu ei siis koskaan ole helppoa.

Ennen lavalle menoa en mieti juurikaan ulkonököä: miltä näytän, tai miltä lihakset näyttävät, sillä ei minua juurikaan kiinnosta. Koska tiedän kun teen asiat oikein ja valmentajien antamien ohjeiden mukaan, ei voi mennä ainakaan pahasti metsään!;) Ainoastaan minua kiinnostaa kun astelen lavalle, että mitä silloin peilistä katsoo ja onko kova työ tuottanut tulosta.

Halusin kai vain sanoa teille, että te kaikki ootte just täydellisiä tollasina ku ootte ja elkää liikaa antako somen määrittää teitä ja ohjailla, vaan olkaa omia ittejänne, PUS! 

-Senja 

SOKERIHIIRI

En ole koko ikääni syönyt terveellisesti tai tykännyt sitruunavedestä tai erilaisista raakakakuista ynnä muista terveysruuista. 

Muutama vuosi sitten, ennenkuin tein ruokaremontin ja sen lisäksi aloin treenaamaan tavoitteellisesti, niin syöminen oli toisinaan mitä sattuu. Peruspohja oli ajoittain ookoo. Kanaa, täysjyväriisiä, kaurapuuroa, salaattia ja marjoja. Mutta toisinaan saatoin päivän aikana syödä puuroa voin kanssa, lihapiirakoita, nakkeja ja karkkia. Syömiseni ei ollut koko aikaa säännöllistä, vaan söin isoja annoksia silloin kun oli nälkä. Joskus ruokavälit saattoivat venyä yli kuuteen tuntiin ja sitten ahmin ruokaa kaksin käsin ja sokeria päälle. Oli myös vaihe jolloin en syönyt lainkaan aamupalaa, vaan lähdin liikkeelle uuteen päivään tyhjällä vatsalla, jolloin lounasta syötiin tuhti annos ja sokeriin tuli sorruttua helpommin. En todellakaan miettinyt missä on vehnää, lisäaineita tai maitoa. Saatikka laskin kaloreita. Välillä myös oli viikkoja, jolloin oli se kuuluisa MAANANTAI jolloin, menen herkkulakkoon kahdeksi viikoksi, mutta eihän se pitänyt kuin kolme neljä päivää kun piti perjantain karkit saada nassuun.

Lyhyesti sanottuna toisinaan halusin elää mukavaa elämää, joka täynnä hattaraa. 
Liikunta on säilynyt aina, vaikka olen syönytkin välillä hieman epäterveellisesti. Masennuksen aikoihin tosin liikuntakin jäi hieman taka- alalle. Kun masennus oli pahimillaan, se näkyi syömisessä, söin paljon herkkuja. Syömisellä halusin hetkeksi pois pahaa mieltä ja saada hyvän olon tunteen ruoasta. Ja kyllähän se toimi- HETKEKSI. Siksi aikaa kun ruokaa/ herkkuja riitti. Eli toisinsanoen herkuttelut ja alkoholin nauttiminen oli osa lääkettä masennukseen, joka tosin oli aivan väärä tapa..

Jos mennään vielä taaksepäin elämässä aina sinne lapsuuteen saakka, jolloin asuin koti kotona, niin sielä oli aina perus kotiruokaa. Ruoat tehtiin alusta asti itse ja myöhemässä vaiheessa omasta pellosta saatiin lautaselle murkinaa (perunaa, porkkanaa, tomaattia jne). Ikinä ei ollut, että ei saisi syödä ruokaa tarpeeksi, vaan ruokaa sai syödä niin paljon kun napa veti (kyllähän nyt kasvava nuori murkinaa tarvitsee, jotta jaksaa koulussa pähkäillä kertotauluja ja vapaa- ajalla leikkiä ja liikkua). Sitten murrosiässä tuli joskus näitä, että piti syödä mahdollisimman vähän ja kotona se huomattiin. Silloin kyllä huolehdittiin, että murkinaa tulee tälle likalle tupla annos, haha! Josta olen siis todella kiitollinen, että porukat huolehtivat kasvavan nuoren ravinnon saannista. Nuorena en juuri koskaan kipeänä ollutkaan ja olen säästynyt allergioilta. Myös liikunta/ urheilusaralla aina jaksoi ja energiaa oli välillä vähän liiaksikin asti.

Herkkupäivät olivat myös määritelty ja yleensä se oli lauantai. Isompana tyttönä sain tällekkin asialla päätäntävaltaa, syönkö karkkia perjantaina vai lauantaina. Ja ai, että harmitti tätä likkaa, jos sokerihammasta kolotti perjantaina ja annoin sille kyytiä. Lauantai piti pärjätä ilman herkkuja. Mutta minusta (näin vanhempana) oli vain hyvä, että herkkuja oli tietyn verran viikossa ja sitä säännösteltiin. Herkkupäivänä, esim karkkia ei saanut syödä ennekuin kunnon ruoka oli syöty tai joskus karkkipussi avattiin vasta illalla. Tähänkin asiaan tuli toki rentous mitä isommaksi kasvoin!

Mutta mitä vanhemmaksi tulin ja sain omaa rahaa käyttöön, namia tuli ostettua (salaa) keskellä viikkoo ja jostain syystä ne herkut alkoivat olemaan jo osa arkea.
Joulu oli kyllä tämän tytön lempiaikaa vuodesta, koska silloin sai niin paljon syödä herkkuja luvan kanssa, ah! Mutta valitettavaa, että se herkkumäärä mitä minulla oli aina joulun aikaan (se määrä oli oikeesti todella iso, joka ois pitänyt riittää yli viikoksi milteinpä kahdeksi) niin kesti muutaman hassun päivän (ei siis viikkoa) ja sitten nuolin näppejäni loppu joululoman, kun porukat nauttivat omia herkkujaan. Toki sain heiltä vielä heidän herkkuja, hih!

Eli lyhyesti sanottuna, kotoa sain hyvän peruspohjan syömiseen, mutta minä itse (vanhempana) olen päättänyt omista herkutteluista.

Herkuttelu on nimen omaan minulla ollut aina makeaan suuntavaa, joko karkkia, suklaata, pullaa, jäätelöä tai keksejä. Ja pienestä pitäen olen ollut SOKERIHIIRI! Ja olen sitä edelleen. Tällä hetkellä mun heikkouksiin kuuluvat erilaiset suklaat, suklaakuorutteiset pähkinät, jäätelö ja kahvilan kakut, ai että! Jos saisin valita niin söisin varmaan joka toinen päivä jotain edellä mainituista, haha! 

Kun masennus oli selätetty suurimmalti osin, oli remontin paikka niin ruoan, liikunnan kun elämän suhteen. Ja aloin miettimään millä ruoalla keho voi OIKEASTI hyvin? Onko se vehnätön ruokkis, vai kenties maidoton? Kokeilin ensin vehnätöntä ja se toimi. Olo oli erillainen, jotenkin oudon kevyt ja sellainen mitä ei aiemmin ole ollut (hyvällä tavalla). Sitten otin maidon pois ja kas kummaa maha ei enää temppuillut. Kiinnitin huomiota myös siihen, että kehoni saa säännöllisesti ruokaa. Söin joka päivä kaksi lämmintä ateriaa, aamupalan, iltapalan ja yhden välipalan. Joskus saattoi välipala jäädä syömättä kiireen vuoksi. Valitsin puhtaita raaka- aineita ja luin todella paljon ruoasta ja opiskelin sitä koulun ohessa itsenäisesti paljon sekä otin asioista selvää. Jätin myös herkut paljon paljon vähemälle ja ihme kyllä, niitä alkoi tehdä vähemmän mieli. Halusin herkuttelun olevan laadukkaampaa ja aloin panostamaan terveellisiin itsetehtyihin herkkuihin. Aloin kiinnostumaan terveystuotteista kuten siemenistä, raakaherkuista ja niistä terveellisistä herkuista kuten banskuletut, proteiinijäätelöt ja itsetehdyt browniet (jotka ovat jo hittituote). 

Kun muutin ruokavalion ja söin terveellisesti niin tuntui, että viimeiset rippeet masennuksesta häipyi. Eli sillä on oikeasti vaikutusta mieleen, miten syöt, mitä syöt ja milloin syöt.

Viimeisen silauksen tälle kaikelle on antanut valmentajani/ valmentajat ja sen tiimoilta vasta alkanut urheilu- ura. Kun vertaa ennen valmnenuksen alettua miten söin, söin melko paljon rasvaa ( kuitenkin hyvässä muodossa), kasviksia liian yksitoikkoisesti sekä marjoja hieman liian vähän). Eli peruspohjan olin kuitenkin osannut itse laittaa kuntoon todella hyvin, mutta valmentaja antoi siihen viimeisen silauksen.

Tällä hetkellä oloni on mitä mainoin ja energiaa riittää arkeen ja treeniin eikä karkkihirviö kummittele minua niin usein! Olen myös rennompi ruoan suhteen, eli syön joskus tuotteita missä on vehnää ja aamupuuron teen nykyään maitoon koska se on niin hyvää! 

- Senja 

TOTUUS LÄHIMENNEISYYDESTÄ- MASENNUS

Koskaan en ole terapiaan hakeutunut, koska en ole kehdannut/ uskaltanut. Olen esittänyt vahvaa vaikka sisältä olen ollut todella heikko ja haavoittuvainen. Olen pitänyt terapiaan menemistä heikkouden merkkinä, mutta voi kuinka väärässä sitä nuorempana  onkaan ollut. Monelta olisin välttynyt jos olisin ollut siinä mielessä vahva ja hakeutunut terapiaan juttelemaan hyvinkin vaikeista aiheista, joista en ole pystnyt tänäkään päivänä puhumaan edes parhaimille ystäville/ ystävälle.

Masennusta voi olla mm. lievää, keskivaikeaa ja vaikeaa masennusta. Itselläni se on ollut omasta mielestä keskivaikean tienuvilla. Mutta kukin lukija voi itse pohtia halutessaan millaista se on ollut. Tässä postauksessa kerron vain hyvin lyhyesti masennuksestani, miten se on alkanut ja kuinka se on vaikuttanut elämääni. 

Masennuin ensimmäistä kertaa ollessani noin 18-19 vuotias ja tuolloin opiskelin Iisalmessa ammattikoulussa. Se alkoi pikkuhiljaa salakavalasti. En edes heti hoksannut, että kyseessä oli masennusta. Masennuksen alettua kuvioihin tuli alkoholi, jota olin vältellyt aina sinne täysi- ikäisyyteen saakka. 
Opintojen ollessa loppusuoralla oli ajanjakso, jolloin en kyennyt menemään kouluun tai edes kaupungille. Olin vain kämpillä, nukuin, mietin "ei elämässä ole mitän järkeä" sekä välillä kävi itsemurha ajatukset mielessä. Ja sen seurauksena valmistuin myöhemmin kuin muut opiskelutoverit (jotka valmistuivat ajallaan). 

Alkholia kului melko reippaasti asuessani Savonlinnassa, jolloin ikää oli noin 19-20 vuotta. Tuona aikana tuli kuvioihin myös viiltelyt, jotka onneksi jäivät lyhyeen. Halusin sillä toiminnalla saada pahan henkisen olon pois edes hetkeksi ja ajatella fyysistä kipua. 
Muutto takaisin kotikunnille sekä vanhaan opiskelupaikkaani (iisalmeen) teki hetkellisesti todella hyvää ja masennus meni hetkeksi taka- alalle. Olin onnellinen, kun oli taas tutut kuviot, työ ja ystävät sekä perhe. Mutta hetkellisesti ajauduin puolivahingossa itselle ei ehkä niin optimaalisiin ystäväpiireihin (masennuksen vuoksi) ja tuli kokeiltua omia rajoja, mutta onneksi se loppui todella lyhyeen (maksimissaan kuukauteen tai pariin) sillä oli armeijaan lähtö 2014 vuoden tammikuussa. Olen siitä tänäkin päivänä niin kiitollinen, että armeijaan meno tuli juuri siihen elämän tilanteeseen. 

Kun kotiuduin armeijasta 2014 vuoden jouluna, muutin Kuopioon jossa masennusta ei oikeastaan ollut juuri lainkaan. Se johtui siitä, että olin huolehtevien ihmisten ympäröimänä (josta olen todella kiitollinen edelleen) sekä oli aivan mahtava työpaikka, johon ikävöin silloin tällöin. Sitten oli myös harrastus (juoksu) johon panostin ja juoksin puolimaratonin ekana opiskeluvuodetena (liikunnanohjaaja AMK) 2015. Tuolloin elämässä alkoholi oli pienessä roolissa.

Mutta kaikki ei sujunut kuten piti ensimmäisenä opiskeluvuotena Kajaanissa, ja olin masentunut loppu syksystä (2015) seuraavaan kevääseen saakka (2016). Elämä oli silloin todella sekavaa ja tapahtui ikäviä asioita ja oli ehdottomasti rankimpia vuosia koskaan. Turrutin pahan oloni taas alkoholiin. Kaikki opiskelijabileet piti koluta läpi ja joskus vklp juhlinta venyi vielä sunnuntaille. Siksipä sain kavereiden keskuudessa juhlian maineen, joka hieman harmitti, koska se ei ollut oikeaa minääni. Myös opinnot 2016 keväällä jäivät puoliksi tekemättä masennuksen vuoksi, koska ei kertakaikkiaan ollut jaksamisia ja vointia käydä opintoja normaalisti. Tästäkään en edes kehdannut mennä kenelekkään puhumaan vaan kun kysyttiin "kuinka voit" valehtelin aina, "että voin hyvin". 

Osasin esittää masennuksen ollessa pahimillaan muille todella iloista ja positiivista ihmistä vaikka sisältä olin aivan paskana. Senpä takia monet eivät ole tienneet masennuksestani. 

Masennuksen ohella olen kuitenkin ollut miltein aina työkuntoinen, eli jos olen lupautunut töihin, olen hoitanut ne aina kunnialla ja joskus se onkin vaatinut melkoista ponnistelua, että työt saan tehtyä huolella.

Kuinka ihmeessä masennusta on edes ilmaantunut? Olen tehnyt todella paljon ajatustyötä miksi masennus on välillä ottanut vallan ja mitkä asiat buustaa masennukseen. 

Työmyyrä olen ollut siitä asti kun siirryin ala- asteella neljännelle luokalle (joka kesä töissä ja opiskelujen ohessa aina töissä). Olen näin pitänyt itseäni kiireisenä, enkä ole päässyt ajatustasolla käsittelemään tapahtuneita asioita tai jotka ovat mieltä askarruttaneet. Ja kun ei käsittele asoita, silloin masennus todennäköisemmin ottaa vallan. 

Mutta pohja tälle kaikelle lähtee kuitenkin lapsuudesta/ nuoruudesta ja sieltä kumpuavista asioista, joita en ole koskaan käsitellyt itse tai puhunut jollekkin (siskon kuolema, vanhempien ero, koulukiusaaminen jne). Myös stressi ja itsensä ylikuormittaminen ovat edesauttaneet masennukseen. 

Tällä hetkellä masennusta minulla ei ole ollut sitten 2016 vuoden kesästä asti. Olen tavannut elämässä todella hienoja ihmisisä, jotka ovat tietämättään antaneet minulle inspiraatiota elämään. Myös opiskelupaikka on saanut minut tajuamaan mitä oikeasti haluan elämässä tehdä ja tulevaisuudessa. Tuli saliharrastus uudestaan sitten intti aikojen, aloin valmentamaan voimistelua, tein ruokavaliomuutoksen, jätin alkoholin minimiin, aloitin säbän peluun uudestaan sekä aloin haaveilla urheilijan elämästä joka ollut muutenkin ikuinen haaveeni. 

Nyt voin vihdoin sanoa, että olen se ihminen joka haluan olla ja joka olen aina ollutkin, mutta se on ollut tietyn väliajoin todella piilossa ja ehkä välillä käynyt nuuhkimassa ulkoilmaa. Olen tällä hetkellä onnellisempi kuin koskaan ja minulla hyvä fiilis, että tuun tekemään vielä hienoja asioita elämässä ja urheilijan urasta tulee antoisa. 

Olen hetkittäin miettinyt, vaikka masennusta ei tällä hetkellä ole, että menisin juttelemaan muutaman kerran ammattilaiselle ja puhumaan kaikki asiat läpi. Sillä takaisin, että masennus ei pääsisi enään yllättämään tulevaisuudessa.  

-Senja 

ONKO DIETTAAMINEN TERVEELLISTÄ?

Kysymykseen voisin vastata yhdellä sanalla EI ja aiheesta ei tarvitse kirjoittaa enempää. Mutta se ei ole niin selkeää kuin sen luulisi olevan. 

Toki riippuu siitä kuinka kauan diettaa, millä tavalla ja onko tavoitepaino mihin pyrkii realistinen. Ensisijaisesti en kannusta ketään diettaamaan huvikseen (syyt: koska oon liian "lihava", haluan näyttää hyvältä tietyssä mekossa yms) koska rehellisesti sanoen siinä ei ole järkeä. Diettaaminen huvikseen, en näe sitä millään mittapuulla järkevänä. Esim. on haaveena dietata siten, että lähtee pari kiloa varresta niin ensinäkin näät kauheen vaivan ja elät kurinalaisesti ja kiellät kaiken itseltäsi, niin mun korvaan se kuulostaa jopa aika pöljältä. Koska hei, ei kaksi kiloa oikeesti näy vielä missään.. Ja yleensä jos dieetti on vahva, ja kilot karissut ja palaa ns entiseen, ne tulevat aika äkkiä takaisin. Toki jos välttämättä haluaa dietata ja päästä rantakuntoon, niin se kannattaa tehdä todella fiksusti ja vaikka pytää joku ammattilainen avuksi hommaan. 

Miksi ihmeessä se ei ole OIKEASTI järkevää?

Ensinäkin vastustuskyky laskee huomattavasti etenkin jos dieetti on kova. Vähän väliä ollaan kipeenä ja saa pelätä milloin seuraavan kerran tulee kipeeksi. No onhan niitä kaikenmaaillman vitamiineja keksitty jotka edesauttaa sitä, että ei sairastu niin usein tai lainkaan, mutta nehän maksaa aika paljon, ei ne ilmaisia ole. Että mielummin itse ainakin hankkisin kaikki ravintoaineet ruoasta (terveellisesti) kuin purkeista jotka maksavat useita euroja jopa kymppejä. Toisena on se, että kiellät itseltäsi kaiken, koska olet dieetillä niin eihän se oikeasti toimi lainkaan. Kun kiellät itseltäsi esim. suklaan, sulla tekee mieli laittaa sitä suklaata suuhun entistä enermmän, eikä sun päänuppi enää osaa muuta ajatella. Kolmantena on yksinkertaisesti se, että saatat olla aliravittuna kokoajan ja miinuskaloreilla, josta ei oikeasti ole mitään hyötyä kehon kannalta vaan päinvastoin, pelkkää haittaa. Jos treenaa kovaa samalla kun dieettaa, niin ei palaudu treeneistä niin hyvin kun kroppa on koko ajan aliravittu sekä olo saattaa olla jaksamaton sekä uuvelo kun ei saa energiaa tarpeeksi ruoasta, jolloin tavallinen arki saattaa kärsiä.

Muistan itse nuoruudessani, piti kokeilla ihme dieettejä. Sellaista jossa syödään mahdollisimman vähän mutta saa syyä mitä vaan ja sitten oli, että paljon salaattia mutta kaikki herkut oli ehdottomasti kielletty, tietyt lihat ja rasvaa ei saanu tulla ruoasta yhtään. Ei siis mitään järkee edellisissä, etenkin kun treenitunteja saattoi pärähtää päivän aikana jopa 4h. Mutta onneksi en dieettejä kauaa kestänyt sillä tajusin, että ei niissä ole järkeä, etenkin kun on kasvava nuori. Muuten olen koko nuoruuden syönyt isoja ruoka- annoksia ja minua sai aina odottaa ruokalassa kun söin niin paljon ja koko ruokatunnin käytin syömiseen! 

Itsehän olen tällä hetkellä dieetillä mutta en omasta tahdosta, vaan siksi koska lajini (vapaa ohjelma fitness) vaatii diettaamista tietyn väliajoin. Ollaan dieetillä ja dieetin jälkeen syödään taas enemmän, jotta keho jaksaa treenata paremmin ja syntyy päätä huimaavia tuloksia. Se on ihan oma maailmasa (fitness), ja siihen ei mielestäni kenenkään pitäisi rueta ilman AMMATTILAISTA (ellei itse ole amattilainen). Sillä lajina se ei ole kovinkaan terveellistä keholle. No aika harva URHEILULAJI on täysin terveellistä keholle, haha! Mutta lajini vaatii tiettyjä asioita etenkin jos haluaa pärjätä lavalla/ kisoissa. 

Mutta te lukijat jotka luette tätä ja mietitte, että voisi dietata, niin hei ei teidän tarvitse, eikä kannata! Se on turhaan itseään kiusaamista. Tärkeintä on lähinnä joka päiväiset valinnat. Riittävä kasvisten, marjojen ja hedelmien saanti päivittäin sekä hyvät proteiinin, hiilarin ja rasvan lähteet. Silloin tällöin herkuttelu on ihan fine ja oot hyvä just tuollaisena kun oot! 

-Senja