18 WEEKS OUT- kisapreppi käynnissä!

Vasta haaveilin kisaamisesta ja valmentajat olivat kuumeisesti haussa. Nyt kisoihin on enään 18 viikkoa eli reilu 4kk WHAATT?! 

Marraskuussa 2017 alkoi välidieetti, joka kesti reilu 3kk. Tämä siksi, koska emme tienneet miten kehoni reagoi dieettiin ja onko kisalavoille nousu edes realistista. Välidieetin ollessa noin puolessa välissä sain valmentajilta vihreää valoa! 

Offi kautta (kehityskausi) rehellisesti sanoen ei ehtinyt olemaan niin kauan mitä olisin halunnut. Mutta sitä on aivan turha märehtiä jälkikäteen. Offi oli kuitenkin siinä määrin onnistunut, että enkkoja paukuteltiin sekä jerkkua tuli lihaksiin lisää ja lujaa! Eli onnistuneella offikaudella käy näin. Kun kisadieetti alkoi (2kk sitten), eka kuukausi enkkoja paukuteltiin salin puolella ja lujaa, enkä kärsinyt enää hiilaripöhnästä WOHOO!

Ekat kaksi kuukautta kisapreppia ja dieettiä olivat helppoja kunnes lisättiin aerobiset liikunnat, joita tulee 3 kertaa viikkoon. Välillä olo on jaksamaton ja energiatasot ovat vähissä, joka on normaalia ja kuuluu asiaan. 

Paljon on tullut kysymyksiä: kuinka kauan dieetti kestää? Ja saanko syödä mitään herkkuja? Lyhyesti: dieetti kestää aina sinne kisapäiville saakka ja en saa syödä herkkuja. Toki mahdollisia tankkauspäiviä tulee, mutta nekin suunnitellaan fiksusti ja syödään puhdasta hiilaria. Eli tankkauspäivällä (näin kisaprepin aikana) ei tarkoiteta, että saa mättää ihan mitä vain ja haluamat määrät.

Tavoitteeni kisaprepillä on se, että pysyn terveenä enkä loukkaannu. Sillä viikkoja hukattavana ei ole yhtään ja on todella iso menetys jos tulisi kipeäksi pidemmäksi aikaa tai loukkaantuisi. Toinen tavoite on, että koko kisaprepin aikana treenaan kovaa sekä tavoitteellisesti. Jos joku ei vielä tiennyt niin päälajini on Fitness. Fitness- sarjassa on fysiikkakierros, jossa arvostellaan kehon ulkoinen fysiikka neljänneskäännöksin. Fysiikkakierroksen lisäksi on vapaaohjelmaosio. Se sisältää yleensä tanssillisia ja voimistelullisia liikkeitä, joista tehdään näyttävä koreografia. Musiikki ja asu ovat olennainen osa vapaaohjelmaa.

Tiedän, että seuraavat 4 kuukautta eivät tule olemaan helppoja. Mutta täytyy muistaa, että tästä olen haaveillut ja tämän eteen on tehty töitä useampi vuosi.
Hiljattain uutena tietona tuli, että nykyään saa kisata vain yhdessä lajissa/ sarjassa. Haaveilin jo hieman, että kisaan Fitness- sarjan lisäksi myös Body fitness- sarjassa mutta se haave nyt kariutui. Joten valinta täytyy tehdä kesäkuun aikana kummassa sitä loppujen lopuksi kisaa (kesäkuun loppuun menessä täytyy tehdä sitovat ilmottautumiset sarjoihin). Kaikki riippuu siitä saanko kesäkuun aikana vapaaohjelma koreografian opeteltua sujuvaksi ja onko varma fiilis kesän lopulla, että osaan ohjelman syksyllä. Mutta tällä hetkellä kutina on että, haluan pysyä päälajissani eli fitneksessä, sillä olen tehnyt paljon töitä koreografian eteen ja harjoitellut taitoja paljon ennen kisaprepin alettua.

Kisat ovat lokakuun ekana viikonloppuna Lahdessa, joita odotan innolla! Ja ihanempaa tästä matkasta kisalavoille tekee sen, kun tiedän, että tulen saamaan huipputiimin kasaan kisaviikonlopulle! 

-Senja

TODELLISUUS VS EPÄTODELLISUUS

Ajattelin höpötellä näkemystäni täydellisyydestä ja epätäydellisyydestä. Olen pyrkinyt postaukseen ottamaan kuvia, joita ei ole muokattu, ilmeitä mietitty yms! Kun kätköjä etsin, niin valitettavan vähän ns luonnollisia kuvia kuitenkin löytyi (paha tapa poistaa mielestäni "huonot" kuvat, haha! Mutta hei mennään asiaan!

Somessa on melko paljon ns. "täydellisiä kuvia", joissa on ikuistettu nimenomaan se hyvä hetki. On paljon fitnesskuvia joissa kuvausasento on itselleen edullinen. Kuvaa ollaan saatettu miettiä pitkään. Missä kohtaa kuva nappastaan, millainen tausta, mitkä värit, millainen poseeraus sekä ilme. On saatettu pumppailla  lihaksia ennen kuvan ottoa, jotta kuvassa esim. hauis erottuu paremmin. Tai ollaan harjoiteltu kuinka vatsaa jännitetään, että saisi ne vatsapalat kuvassa esiin. Kuulostaako tutulle? Täälä ainakin nousee käpälä pystyyn ja myönnän, että olen edellä mainittuihin seikkoihin toisinaan kiinnittänyt huomiota. Etenkin kuvan tausta asioihin, kropan asentoon sekä ilmeeseen naamassa. 

Monet myös saattavat sortua muokkaamaan kuvia jopa rankalla kädellä ennekuin ne menevät julkiseen jakoon. Muokataan peppua isommaksi tai vyötäröä kapeammaksi. Itse en ole edellä mainittuihin koskaan sortunut. Ja rehellisesti sanoen, en jaksaisi koskaan nähdä vaivaa sellaiseen puuhaan! Toki kuvia muokkaan aina, ennekuin ne menevät julksieen jakoon, mutta muokkaus pysyy mielestäni hyvä maun rajoissa. Kuvista muokkaan valotusta, varjostuksia, laitan lisää väriä (etenkin jos kuva meinaa näyttää harmaan puoleiselta) sekä rajaan kuvia, mutta siihen se sitten jääkin. 

Mutta onko se todellisuutta, että kuvissa näytetään aina niin täydelliseltä ja vatsapalat pilkottaa aina? Mielestäni ei ole. Todellisuus ei ole sitä, että joka kuvassa on täydellinen asento mietittynä, ilme yms. Todellisuus on sitä, että kuvissa on ihka aito ihminen epätäydellisyyksineen, jos muka sellaisia omaa mielestään. (Jokainen meistä on täydellinen)! Kaikkiin kuviin ei tarvitse olla asento mietittynä, millainen ilme sieltä naamasta tulee, tai yrittää näyttää vain ne parhaat puolet itsestään. Mielestäni juurikin parhaat kuvat ovat aitoja, ei liikaa mietittyjä. Saa näkyä vatsamakkaraa tai peppuihraa, koska hei se on normaalia ja se on sitä elämää! 
Kyllä myös minulla, vaikka olenkin fitnessurheilija ja tällä hetkellä kisapreppi päällä. Kun istun, ei vatsapalat paista kilometrin päähän vaan vatsasta löytyy sitä ihka aitoa ihraa, ja muutama vatsamakkarakin tupsahtaa silloin tällöin esiin. Kun seison tekemättä mitään, ei minulla repee paita hauiksen kohdalta tai etureiden lihkset näytä yyper suurilta. Näytän aivan normaalilta tallaajalta! Mutta jos käyn treenaamassa ja jännitän lihaksia, silloin ne tulevat esille eli iso ero.

Somessa on melko paljon kuvia, joissa on näyttäviä lihaksia tai keskivartalo on kuin barbie nukella. Joten jos mieleen hipii ajatus "voikun oisin ton näköinen" niin STOP! Sillä se kuva ei todennäköisesti ole sitä OIKEAA todellisuutta. Todennäköisesti kuvaa on mieitty kaikinpuolin. Miten kuvassa saisi parhaat puolet esiin. On saatettu treenata ennen kuvan ottamista jotta lihakset näyttävät mahdollisimman isoilta jne jne.

Vaikka lajini on todella ulkonäkökeskeistä, en halua tuoda sitä kuvaa lajista, että se on pelkkää ulkonäöllä pelaamista ja että fitnessurheilijat näyttävät koko ajan siltä mitä, ehkä some osittain antaa ymmärtää. Fitnessurheilu on kilpaurheilua siinä missä esimerkiksi hiihto tai juoksu, tosin eri arvostelukriteerein. Ennen kisasuoritusta on tehty todella kova työ. Treenitunteja on tullut enemmän kuin tarpeeksi. Kilpailukausi on fyysisesti sekä henkisesti todella raskasta oli se laji mikä tahansa. Kilpaurheilu ei siis koskaan ole helppoa.

Ennen lavalle menoa en mieti juurikaan ulkonököä: miltä näytän, tai miltä lihakset näyttävät, sillä ei minua juurikaan kiinnosta. Koska tiedän kun teen asiat oikein ja valmentajien antamien ohjeiden mukaan, ei voi mennä ainakaan pahasti metsään!;) Ainoastaan minua kiinnostaa kun astelen lavalle, että mitä silloin peilistä katsoo ja onko kova työ tuottanut tulosta.

Halusin kai vain sanoa teille, että te kaikki ootte just täydellisiä tollasina ku ootte ja elkää liikaa antako somen määrittää teitä ja ohjailla, vaan olkaa omia ittejänne, PUS! 

-Senja 

SOKERIHIIRI

En ole koko ikääni syönyt terveellisesti tai tykännyt sitruunavedestä tai erilaisista raakakakuista ynnä muista terveysruuista. 

Muutama vuosi sitten, ennenkuin tein ruokaremontin ja sen lisäksi aloin treenaamaan tavoitteellisesti, niin syöminen oli toisinaan mitä sattuu. Peruspohja oli ajoittain ookoo. Kanaa, täysjyväriisiä, kaurapuuroa, salaattia ja marjoja. Mutta toisinaan saatoin päivän aikana syödä puuroa voin kanssa, lihapiirakoita, nakkeja ja karkkia. Syömiseni ei ollut koko aikaa säännöllistä, vaan söin isoja annoksia silloin kun oli nälkä. Joskus ruokavälit saattoivat venyä yli kuuteen tuntiin ja sitten ahmin ruokaa kaksin käsin ja sokeria päälle. Oli myös vaihe jolloin en syönyt lainkaan aamupalaa, vaan lähdin liikkeelle uuteen päivään tyhjällä vatsalla, jolloin lounasta syötiin tuhti annos ja sokeriin tuli sorruttua helpommin. En todellakaan miettinyt missä on vehnää, lisäaineita tai maitoa. Saatikka laskin kaloreita. Välillä myös oli viikkoja, jolloin oli se kuuluisa MAANANTAI jolloin, menen herkkulakkoon kahdeksi viikoksi, mutta eihän se pitänyt kuin kolme neljä päivää kun piti perjantain karkit saada nassuun.

Lyhyesti sanottuna toisinaan halusin elää mukavaa elämää, joka täynnä hattaraa. 
Liikunta on säilynyt aina, vaikka olen syönytkin välillä hieman epäterveellisesti. Masennuksen aikoihin tosin liikuntakin jäi hieman taka- alalle. Kun masennus oli pahimillaan, se näkyi syömisessä, söin paljon herkkuja. Syömisellä halusin hetkeksi pois pahaa mieltä ja saada hyvän olon tunteen ruoasta. Ja kyllähän se toimi- HETKEKSI. Siksi aikaa kun ruokaa/ herkkuja riitti. Eli toisinsanoen herkuttelut ja alkoholin nauttiminen oli osa lääkettä masennukseen, joka tosin oli aivan väärä tapa..

Jos mennään vielä taaksepäin elämässä aina sinne lapsuuteen saakka, jolloin asuin koti kotona, niin sielä oli aina perus kotiruokaa. Ruoat tehtiin alusta asti itse ja myöhemässä vaiheessa omasta pellosta saatiin lautaselle murkinaa (perunaa, porkkanaa, tomaattia jne). Ikinä ei ollut, että ei saisi syödä ruokaa tarpeeksi, vaan ruokaa sai syödä niin paljon kun napa veti (kyllähän nyt kasvava nuori murkinaa tarvitsee, jotta jaksaa koulussa pähkäillä kertotauluja ja vapaa- ajalla leikkiä ja liikkua). Sitten murrosiässä tuli joskus näitä, että piti syödä mahdollisimman vähän ja kotona se huomattiin. Silloin kyllä huolehdittiin, että murkinaa tulee tälle likalle tupla annos, haha! Josta olen siis todella kiitollinen, että porukat huolehtivat kasvavan nuoren ravinnon saannista. Nuorena en juuri koskaan kipeänä ollutkaan ja olen säästynyt allergioilta. Myös liikunta/ urheilusaralla aina jaksoi ja energiaa oli välillä vähän liiaksikin asti.

Herkkupäivät olivat myös määritelty ja yleensä se oli lauantai. Isompana tyttönä sain tällekkin asialla päätäntävaltaa, syönkö karkkia perjantaina vai lauantaina. Ja ai, että harmitti tätä likkaa, jos sokerihammasta kolotti perjantaina ja annoin sille kyytiä. Lauantai piti pärjätä ilman herkkuja. Mutta minusta (näin vanhempana) oli vain hyvä, että herkkuja oli tietyn verran viikossa ja sitä säännösteltiin. Herkkupäivänä, esim karkkia ei saanut syödä ennekuin kunnon ruoka oli syöty tai joskus karkkipussi avattiin vasta illalla. Tähänkin asiaan tuli toki rentous mitä isommaksi kasvoin!

Mutta mitä vanhemmaksi tulin ja sain omaa rahaa käyttöön, namia tuli ostettua (salaa) keskellä viikkoo ja jostain syystä ne herkut alkoivat olemaan jo osa arkea.
Joulu oli kyllä tämän tytön lempiaikaa vuodesta, koska silloin sai niin paljon syödä herkkuja luvan kanssa, ah! Mutta valitettavaa, että se herkkumäärä mitä minulla oli aina joulun aikaan (se määrä oli oikeesti todella iso, joka ois pitänyt riittää yli viikoksi milteinpä kahdeksi) niin kesti muutaman hassun päivän (ei siis viikkoa) ja sitten nuolin näppejäni loppu joululoman, kun porukat nauttivat omia herkkujaan. Toki sain heiltä vielä heidän herkkuja, hih!

Eli lyhyesti sanottuna, kotoa sain hyvän peruspohjan syömiseen, mutta minä itse (vanhempana) olen päättänyt omista herkutteluista.

Herkuttelu on nimen omaan minulla ollut aina makeaan suuntavaa, joko karkkia, suklaata, pullaa, jäätelöä tai keksejä. Ja pienestä pitäen olen ollut SOKERIHIIRI! Ja olen sitä edelleen. Tällä hetkellä mun heikkouksiin kuuluvat erilaiset suklaat, suklaakuorutteiset pähkinät, jäätelö ja kahvilan kakut, ai että! Jos saisin valita niin söisin varmaan joka toinen päivä jotain edellä mainituista, haha! 

Kun masennus oli selätetty suurimmalti osin, oli remontin paikka niin ruoan, liikunnan kun elämän suhteen. Ja aloin miettimään millä ruoalla keho voi OIKEASTI hyvin? Onko se vehnätön ruokkis, vai kenties maidoton? Kokeilin ensin vehnätöntä ja se toimi. Olo oli erillainen, jotenkin oudon kevyt ja sellainen mitä ei aiemmin ole ollut (hyvällä tavalla). Sitten otin maidon pois ja kas kummaa maha ei enää temppuillut. Kiinnitin huomiota myös siihen, että kehoni saa säännöllisesti ruokaa. Söin joka päivä kaksi lämmintä ateriaa, aamupalan, iltapalan ja yhden välipalan. Joskus saattoi välipala jäädä syömättä kiireen vuoksi. Valitsin puhtaita raaka- aineita ja luin todella paljon ruoasta ja opiskelin sitä koulun ohessa itsenäisesti paljon sekä otin asioista selvää. Jätin myös herkut paljon paljon vähemälle ja ihme kyllä, niitä alkoi tehdä vähemmän mieli. Halusin herkuttelun olevan laadukkaampaa ja aloin panostamaan terveellisiin itsetehtyihin herkkuihin. Aloin kiinnostumaan terveystuotteista kuten siemenistä, raakaherkuista ja niistä terveellisistä herkuista kuten banskuletut, proteiinijäätelöt ja itsetehdyt browniet (jotka ovat jo hittituote). 

Kun muutin ruokavalion ja söin terveellisesti niin tuntui, että viimeiset rippeet masennuksesta häipyi. Eli sillä on oikeasti vaikutusta mieleen, miten syöt, mitä syöt ja milloin syöt.

Viimeisen silauksen tälle kaikelle on antanut valmentajani/ valmentajat ja sen tiimoilta vasta alkanut urheilu- ura. Kun vertaa ennen valmnenuksen alettua miten söin, söin melko paljon rasvaa ( kuitenkin hyvässä muodossa), kasviksia liian yksitoikkoisesti sekä marjoja hieman liian vähän). Eli peruspohjan olin kuitenkin osannut itse laittaa kuntoon todella hyvin, mutta valmentaja antoi siihen viimeisen silauksen.

Tällä hetkellä oloni on mitä mainoin ja energiaa riittää arkeen ja treeniin eikä karkkihirviö kummittele minua niin usein! Olen myös rennompi ruoan suhteen, eli syön joskus tuotteita missä on vehnää ja aamupuuron teen nykyään maitoon koska se on niin hyvää! 

- Senja 

TOTUUS LÄHIMENNEISYYDESTÄ- MASENNUS

Koskaan en ole terapiaan hakeutunut, koska en ole kehdannut/ uskaltanut. Olen esittänyt vahvaa vaikka sisältä olen ollut todella heikko ja haavoittuvainen. Olen pitänyt terapiaan menemistä heikkouden merkkinä, mutta voi kuinka väärässä sitä nuorempana  onkaan ollut. Monelta olisin välttynyt jos olisin ollut siinä mielessä vahva ja hakeutunut terapiaan juttelemaan hyvinkin vaikeista aiheista, joista en ole pystnyt tänäkään päivänä puhumaan edes parhaimille ystäville/ ystävälle.

Masennusta voi olla mm. lievää, keskivaikeaa ja vaikeaa masennusta. Itselläni se on ollut omasta mielestä keskivaikean tienuvilla. Mutta kukin lukija voi itse pohtia halutessaan millaista se on ollut. Tässä postauksessa kerron vain hyvin lyhyesti masennuksestani, miten se on alkanut ja kuinka se on vaikuttanut elämääni. 

Masennuin ensimmäistä kertaa ollessani noin 18-19 vuotias ja tuolloin opiskelin Iisalmessa ammattikoulussa. Se alkoi pikkuhiljaa salakavalasti. En edes heti hoksannut, että kyseessä oli masennusta. Masennuksen alettua kuvioihin tuli alkoholi, jota olin vältellyt aina sinne täysi- ikäisyyteen saakka. 
Opintojen ollessa loppusuoralla oli ajanjakso, jolloin en kyennyt menemään kouluun tai edes kaupungille. Olin vain kämpillä, nukuin, mietin "ei elämässä ole mitän järkeä" sekä välillä kävi itsemurha ajatukset mielessä. Ja sen seurauksena valmistuin myöhemmin kuin muut opiskelutoverit (jotka valmistuivat ajallaan). 

Alkholia kului melko reippaasti asuessani Savonlinnassa, jolloin ikää oli noin 19-20 vuotta. Tuona aikana tuli kuvioihin myös viiltelyt, jotka onneksi jäivät lyhyeen. Halusin sillä toiminnalla saada pahan henkisen olon pois edes hetkeksi ja ajatella fyysistä kipua. 
Muutto takaisin kotikunnille sekä vanhaan opiskelupaikkaani (iisalmeen) teki hetkellisesti todella hyvää ja masennus meni hetkeksi taka- alalle. Olin onnellinen, kun oli taas tutut kuviot, työ ja ystävät sekä perhe. Mutta hetkellisesti ajauduin puolivahingossa itselle ei ehkä niin optimaalisiin ystäväpiireihin (masennuksen vuoksi) ja tuli kokeiltua omia rajoja, mutta onneksi se loppui todella lyhyeen (maksimissaan kuukauteen tai pariin) sillä oli armeijaan lähtö 2014 vuoden tammikuussa. Olen siitä tänäkin päivänä niin kiitollinen, että armeijaan meno tuli juuri siihen elämän tilanteeseen. 

Kun kotiuduin armeijasta 2014 vuoden jouluna, muutin Kuopioon jossa masennusta ei oikeastaan ollut juuri lainkaan. Se johtui siitä, että olin huolehtevien ihmisten ympäröimänä (josta olen todella kiitollinen edelleen) sekä oli aivan mahtava työpaikka, johon ikävöin silloin tällöin. Sitten oli myös harrastus (juoksu) johon panostin ja juoksin puolimaratonin ekana opiskeluvuodetena (liikunnanohjaaja AMK) 2015. Tuolloin elämässä alkoholi oli pienessä roolissa.

Mutta kaikki ei sujunut kuten piti ensimmäisenä opiskeluvuotena Kajaanissa, ja olin masentunut loppu syksystä (2015) seuraavaan kevääseen saakka (2016). Elämä oli silloin todella sekavaa ja tapahtui ikäviä asioita ja oli ehdottomasti rankimpia vuosia koskaan. Turrutin pahan oloni taas alkoholiin. Kaikki opiskelijabileet piti koluta läpi ja joskus vklp juhlinta venyi vielä sunnuntaille. Siksipä sain kavereiden keskuudessa juhlian maineen, joka hieman harmitti, koska se ei ollut oikeaa minääni. Myös opinnot 2016 keväällä jäivät puoliksi tekemättä masennuksen vuoksi, koska ei kertakaikkiaan ollut jaksamisia ja vointia käydä opintoja normaalisti. Tästäkään en edes kehdannut mennä kenelekkään puhumaan vaan kun kysyttiin "kuinka voit" valehtelin aina, "että voin hyvin". 

Osasin esittää masennuksen ollessa pahimillaan muille todella iloista ja positiivista ihmistä vaikka sisältä olin aivan paskana. Senpä takia monet eivät ole tienneet masennuksestani. 

Masennuksen ohella olen kuitenkin ollut miltein aina työkuntoinen, eli jos olen lupautunut töihin, olen hoitanut ne aina kunnialla ja joskus se onkin vaatinut melkoista ponnistelua, että työt saan tehtyä huolella.

Kuinka ihmeessä masennusta on edes ilmaantunut? Olen tehnyt todella paljon ajatustyötä miksi masennus on välillä ottanut vallan ja mitkä asiat buustaa masennukseen. 

Työmyyrä olen ollut siitä asti kun siirryin ala- asteella neljännelle luokalle (joka kesä töissä ja opiskelujen ohessa aina töissä). Olen näin pitänyt itseäni kiireisenä, enkä ole päässyt ajatustasolla käsittelemään tapahtuneita asioita tai jotka ovat mieltä askarruttaneet. Ja kun ei käsittele asoita, silloin masennus todennäköisemmin ottaa vallan. 

Mutta pohja tälle kaikelle lähtee kuitenkin lapsuudesta/ nuoruudesta ja sieltä kumpuavista asioista, joita en ole koskaan käsitellyt itse tai puhunut jollekkin (siskon kuolema, vanhempien ero, koulukiusaaminen jne). Myös stressi ja itsensä ylikuormittaminen ovat edesauttaneet masennukseen. 

Tällä hetkellä masennusta minulla ei ole ollut sitten 2016 vuoden kesästä asti. Olen tavannut elämässä todella hienoja ihmisisä, jotka ovat tietämättään antaneet minulle inspiraatiota elämään. Myös opiskelupaikka on saanut minut tajuamaan mitä oikeasti haluan elämässä tehdä ja tulevaisuudessa. Tuli saliharrastus uudestaan sitten intti aikojen, aloin valmentamaan voimistelua, tein ruokavaliomuutoksen, jätin alkoholin minimiin, aloitin säbän peluun uudestaan sekä aloin haaveilla urheilijan elämästä joka ollut muutenkin ikuinen haaveeni. 

Nyt voin vihdoin sanoa, että olen se ihminen joka haluan olla ja joka olen aina ollutkin, mutta se on ollut tietyn väliajoin todella piilossa ja ehkä välillä käynyt nuuhkimassa ulkoilmaa. Olen tällä hetkellä onnellisempi kuin koskaan ja minulla hyvä fiilis, että tuun tekemään vielä hienoja asioita elämässä ja urheilijan urasta tulee antoisa. 

Olen hetkittäin miettinyt, vaikka masennusta ei tällä hetkellä ole, että menisin juttelemaan muutaman kerran ammattilaiselle ja puhumaan kaikki asiat läpi. Sillä takaisin, että masennus ei pääsisi enään yllättämään tulevaisuudessa.  

-Senja 

ONKO DIETTAAMINEN TERVEELLISTÄ?

Kysymykseen voisin vastata yhdellä sanalla EI ja aiheesta ei tarvitse kirjoittaa enempää. Mutta se ei ole niin selkeää kuin sen luulisi olevan. 

Toki riippuu siitä kuinka kauan diettaa, millä tavalla ja onko tavoitepaino mihin pyrkii realistinen. Ensisijaisesti en kannusta ketään diettaamaan huvikseen (syyt: koska oon liian "lihava", haluan näyttää hyvältä tietyssä mekossa yms) koska rehellisesti sanoen siinä ei ole järkeä. Diettaaminen huvikseen, en näe sitä millään mittapuulla järkevänä. Esim. on haaveena dietata siten, että lähtee pari kiloa varresta niin ensinäkin näät kauheen vaivan ja elät kurinalaisesti ja kiellät kaiken itseltäsi, niin mun korvaan se kuulostaa jopa aika pöljältä. Koska hei, ei kaksi kiloa oikeesti näy vielä missään.. Ja yleensä jos dieetti on vahva, ja kilot karissut ja palaa ns entiseen, ne tulevat aika äkkiä takaisin. Toki jos välttämättä haluaa dietata ja päästä rantakuntoon, niin se kannattaa tehdä todella fiksusti ja vaikka pytää joku ammattilainen avuksi hommaan. 

Miksi ihmeessä se ei ole OIKEASTI järkevää?

Ensinäkin vastustuskyky laskee huomattavasti etenkin jos dieetti on kova. Vähän väliä ollaan kipeenä ja saa pelätä milloin seuraavan kerran tulee kipeeksi. No onhan niitä kaikenmaaillman vitamiineja keksitty jotka edesauttaa sitä, että ei sairastu niin usein tai lainkaan, mutta nehän maksaa aika paljon, ei ne ilmaisia ole. Että mielummin itse ainakin hankkisin kaikki ravintoaineet ruoasta (terveellisesti) kuin purkeista jotka maksavat useita euroja jopa kymppejä. Toisena on se, että kiellät itseltäsi kaiken, koska olet dieetillä niin eihän se oikeasti toimi lainkaan. Kun kiellät itseltäsi esim. suklaan, sulla tekee mieli laittaa sitä suklaata suuhun entistä enermmän, eikä sun päänuppi enää osaa muuta ajatella. Kolmantena on yksinkertaisesti se, että saatat olla aliravittuna kokoajan ja miinuskaloreilla, josta ei oikeasti ole mitään hyötyä kehon kannalta vaan päinvastoin, pelkkää haittaa. Jos treenaa kovaa samalla kun dieettaa, niin ei palaudu treeneistä niin hyvin kun kroppa on koko ajan aliravittu sekä olo saattaa olla jaksamaton sekä uuvelo kun ei saa energiaa tarpeeksi ruoasta, jolloin tavallinen arki saattaa kärsiä.

Muistan itse nuoruudessani, piti kokeilla ihme dieettejä. Sellaista jossa syödään mahdollisimman vähän mutta saa syyä mitä vaan ja sitten oli, että paljon salaattia mutta kaikki herkut oli ehdottomasti kielletty, tietyt lihat ja rasvaa ei saanu tulla ruoasta yhtään. Ei siis mitään järkee edellisissä, etenkin kun treenitunteja saattoi pärähtää päivän aikana jopa 4h. Mutta onneksi en dieettejä kauaa kestänyt sillä tajusin, että ei niissä ole järkeä, etenkin kun on kasvava nuori. Muuten olen koko nuoruuden syönyt isoja ruoka- annoksia ja minua sai aina odottaa ruokalassa kun söin niin paljon ja koko ruokatunnin käytin syömiseen! 

Itsehän olen tällä hetkellä dieetillä mutta en omasta tahdosta, vaan siksi koska lajini (vapaa ohjelma fitness) vaatii diettaamista tietyn väliajoin. Ollaan dieetillä ja dieetin jälkeen syödään taas enemmän, jotta keho jaksaa treenata paremmin ja syntyy päätä huimaavia tuloksia. Se on ihan oma maailmasa (fitness), ja siihen ei mielestäni kenenkään pitäisi rueta ilman AMMATTILAISTA (ellei itse ole amattilainen). Sillä lajina se ei ole kovinkaan terveellistä keholle. No aika harva URHEILULAJI on täysin terveellistä keholle, haha! Mutta lajini vaatii tiettyjä asioita etenkin jos haluaa pärjätä lavalla/ kisoissa. 

Mutta te lukijat jotka luette tätä ja mietitte, että voisi dietata, niin hei ei teidän tarvitse, eikä kannata! Se on turhaan itseään kiusaamista. Tärkeintä on lähinnä joka päiväiset valinnat. Riittävä kasvisten, marjojen ja hedelmien saanti päivittäin sekä hyvät proteiinin, hiilarin ja rasvan lähteet. Silloin tällöin herkuttelu on ihan fine ja oot hyvä just tuollaisena kun oot! 

-Senja 

OUDOT TAPANI SALILLA

Salilla tulee vietettyä melko paljon aikaa ja sielä keskityn omaan tekemiseen mietimättä mitä muut ajattelevat, joten ajattelin päräyttää tulille tapani salilla jotka ovat tulleet jäädäkseen! 

Pelko, että kenkäni varastetaan

Ensimmäisenä kun menen salille, en voi jättää missään nimessä kenkiä eteiseen (johon ne kuuluisi jättää) sillä pelkään, että minulla ei enää ole kenkiä laitettavaksi jalkaan kun salilta lähden pois. Onhan se nyt kauhee kulkea avoin jaloin lumessa, haha!


Tavaroiden outo piilotus

Pukuhuoneessa piilotan laukun ja muut tavarat visusti takin alle, jotta kukaan ei tavaroitani pölli.. ööö? 


Villasukilla treenaaminen
Jos kyseessä on treeni jossa ei tehdä jaloille mitään, treenaan AINA villasukat jalassa. Ah, mikä sen mukavampaa kun treenata kivat sukat jalassa, eipähän tule kylmä treenatessa! 

Kuvitelmat

Kuvittelen välillä, että kaikki luulevat minua huippu- urheilijaksi. Tällä kuvitelmalla saan jostain kumman syystä lisää buustia treeniin jos se meinaa olla hukassa.

Ohjelman katsominen herkeämättä

Minulla on mukana salilla paperiversiona päivän ohjelma, ja vaikka muistaisin montako toistoa pitää tehdä tai mikä liike on seuraavana, katson ohjelmaa koko ajan.. taukoamatta. 

Levoton sielu

Salilla olen hyvin levoton ja useimmiten sarjan jälkeen tepastelen epämääräisesti tai heiluttelen käsiä hassusti vaikka takana olisi reisiojennus sarja.


Sarjojen välissä puuhailu
Kun teen sarjaa tai toistoja teen ne 100% keskittymisellä mutta heti kuin sarja on ohi, räplään puhelinta tai alan miettimään ruoka- ostoksia tai tulevaa/ mennyttä päivää. 

Filosofointi
Monesti olen huomannut ajattelevani salilla, jonkun henkilön kohdalla millainen elämä hänellä mahtaa olla. Missä töissä, mitä touhuaa vapaa- ajalla, seurusteleeko, onko eläimiä jne.. Se on oikeasti aika hauskaa puuhaa sarjojen välissä jos tylsää meinaa olla, haha! 

Silmät kiinni treenaaminen
Silmät kiinni treenaaminen auttaa keskittymään paremmin ja saa paremman tuntuman kohde lihakseen. Välillä kuvittelen (etenkin selkä ja olkapää treenissä, että joku koskettaa minua treenattavaan lihakseen ja se kyllä auttaa! Treenaan miltein koko sarjan silmät kiinni kaunis virne naamallani. 


Jammaillu
Sarjojen välissä jos ja kun tulee hyvä biisi jammaillen sen tahtiin huoletta. 


Koko aikainen hörppiminen
Hörpin miltein koko ajan vettä tai malto/EAA juoma sekoitusta naamaan, vaikka ei ole edes tarvis joka sarjan jälkeen hörppiä. 

Oikein mukavaa alkavaa viikkoa ja joulun odotusta!! 

FITNESS

Hellureiii! Tänään avaan teille hieman, miksi olen valinnut lajiksi vapaaohjelma fitneksen. Tulen kertomaan millaisesta lajista on kyse, mitä ominaisuuksia se vaatii, millainen on hyvä vapaaohjelma ja voiko kuka tahansa lähteä harrastamaan/ kisamaan kyseistä lajia. 

Olen harrastanut tavoitteellista salitreeniä noin 1,5 vuotta sekä ruokavalio mennyt samoihin aikoihin remonttiin. Olen tehnyt todella hyvää pohjatyötä ja siksi minulla on rohkeus lähteä haastamaan itseäni kyseisen lajin parissa. Arkeni on ollut melko kurinalaista eli olen treenannut säännöllisesti ja johdonmukaisesti sekä olen syönyt monipuolisesti sekä terveellisesti. En kuitenkaan voi sanoa vielä, että olen elänyt urheilijan elämää, vaan olen pohjustanut itseäni siihen, että minun on helpompi alkaa elämään niin sanottua urheilijan elämää. Todella vaikeaa olisi lähteä kisadieetille tai muuten noudattamaan tavoitteellista ja rankkaa treeniohjelmaa sekä tarkkaa ruokavaliota, jos aiemmin oisin vetänyt rasvamunkkeja ja suklaalevyn päivässä ja treenannut vain haukkaa salilla, haha! 

Olen myös huomannut opiskelun ohessa, että minulla on lahjoja voimistelun saralla ja osaan erinäisiä liikkeitä ja opin niitä nopeasti. Ja mikäs sen mukavampaa kuin yhdistää itselle kaksi todella tärkeää ja mielekästä asiaa: salitreeni ja voimistelu!

Minulla alkoi virallisesti nyt valmentajani kanssa matka kohti tavoitetta (kisalavoille meno) ja minulla pärähti 3 kk dieetti jakso käyntiin sekä aivan uusi treeniohjelma. Tulen kertomaan myöhemmin kun matka etenee omia fiiliksiä jne. Myös vapaaohjelma osuus lähti käyntiin parisen viikkoa sitten, jossa minulla on ammattitaitoinen ihminen auttamassa! 

Lyhyesti: mitä vapaaohjelma fitness on?

Vapaa ohjelma fitness koostuu kahdesta osiosta joista ensimmäinen on fysiikkakierros jossa arvotellaan ulkoista fysiikkaa ja millaiset lihakset ulkonäöllisesti on. Tärkeässä roolissa ovat olkapäät ja selkä. Toisena osiona on vapaaohjelma, jossa näytetään liikunnallisia taitoja vapaassa muodossa. Yleensä ohjelma on melko voimistelullinen tai/ ja tanssillinen. Tehdään esim. hienoja hyppyjä, punnerruksia, flikkeja, puolivoltteja, siltoja, spakaateja ja  kässäreitä. Ohjelmassa olisi hyvä näkyä räjähtävyyttä, voimaa, notkeutta, liikuvuutta ja taitoa. Vapaaohjelmassa arvioidaan musiikkia, esiintymistaitoa, esityksen tempoa, persoonnallisuutta ja yleensäkkin koko esityksen kokonaisuutta. Monipuolisuus on ohjelman valtti. Eli mahdollisimman monipuolisesti erilasia liikkeitä on hyvä olla. 

Mielestäni hyvä vapaaohjelma?

Hyvä ohjelma koostuu siten, että ohjelmassa on liikkeitä (esim. flikki, punnerrukset, kässäri, hypyt) ja koreografia liikkeitä, jotka ovat enemmän tanssillisia eikä ninkään hienoja temppuja. Hyvä olisi, että liikkeitä sekä koreografiaa on lattia, keski ja ylätasossa. Esim. tehdään lattiatasossa jokin koreografia hässäkkä, jonka jälkeen käydään keskitasossa tai hetkellisesti ylhäällä tekemässä liike, jonka jälkeen mennään lattia tasolle tekemään esim. punnerruksia, josta lähdetään takaisin ylös (kässärin kautta) tekemään hyppyjä. Hyvä ohjelma on myös sellainen, että sen pystyy suorittamaan yleisöystävällisesti. Eli ohjelman aikana otetaan reilusti katsekontaktia yleisöön ja tehdään selväksi esityksen aikana, että esitys on tehty juuri heille. Haasteena saattaa olla, että esitystä lähdetään liikaa suorittamaan koska siitä tehty liian haastava, jolloin se itse esiintyminen ja yleisön huomioiminen jää kokonaan pois. Ohjelmasta tekee hyvän myös persoonnallisuus. Omia persoonnallisia juttuja, joita ihan jokainen ei tee, ja antaa tuomareille ja yleisölle sellaisen "mitä ihmettä toi teki, olipa siisti" vaikutelman. Ja hyvässä ohjelmassa näkyy juuri ne räjhätävyys, notkeus jne. 

Laji on kylläkin hieman laskussa osallistujan määrän vuoksi. Osallistujia sm kisoihin ei siis ole jonoksi asti. Tämä johtuneen mielestäni siitä, että ei uskalleta lähteä haastamaan itseään. Laji toki vaatii liikunnallisia taitoja ja monia eri ominaisuuksia mitä edellä mainitsin. Mutta lajissa on menestyneitä joilla ei ole minkäänlaista voimistelu taustaa ja kaikki liikkeet on harjoiteltu aikuisiällä. Jos on liikkunut/ urheillut läpi elämän ja huomaa, että on taitoja tanssillisesti ja/ tai voimistellullisesti sekä tykkää salitreenaamisesta, on oikein oiva sauma lähteä kokeilemaan esim. vapaaohjelma fitness lajia. 

Mielestäni lajiin ei kuitenkaan kannata lähteä jos elämäntapana ei ole liikunta sekä terveellinen ruokavalio tai hyvää pohjatyötä tehtynä. Sillä ei riitä, että kilpa jaksolla tai deitti jaksolla syöt terveellisesti ja muuten syökin aivan miten sattuu. Vaan terveellinen elämäntapa pitää tulla selkärangasta. 

Laji onkin haastava siltä osin, että täytyy olla lihakset tietynlaiset ja sitten täytyy kaiken salitreenin päälle harjoitella vapaaohjelma osuutta jossa vaaditaan niin monia eri osa- alueita. Se onkin haastavempia lajeja monien lajien joukosta (minun mielipide). 

Mutta tykkään haasteista ja haluankin nähdä mihin pystyn kroppani suhteen sekä taitojeni suhteen ja siksi lähden kokeilemaan onko minusta mihinkään tämän lajin suhteen. Ja haaveena on, että kaikki onnistuu, ei tule loukkaantumisia yms ja pääsen vuoden päästä kisaamaan. Toki olisi hienoa pärjätä kisoissa, mutta ennekaikkea minulle tärkein on saada kisakokemusta. Ei pidä vaatia itseltä mahdottomia etenkään kun ihka ensimmäiset kisat tiedossa!