KUN MIKÄÄN EI RIITÄ

 Kuva: Ayla Özcan

Kuvissa näkyvä takki kirpparilta hintaan 1e. 

Nuorempana en miettinyt mitä shoppailen ja mistä shoppailen. En miettinyt lihan kulutusta tai kuinka paljon se vaatii ympäristöltä. En ajatellut kuinka asiat tulevat ehkä muuttumaan elinaikanani. Enkä myöskään sitä, että joskus täytyyneen miettiä omia valintoja jos haluaa edesauttaa, ettei maapallo tuhoudu ainakaan niin nopeasti. Nuorempana oli todella tärkeää miltä näyttää ja täytyi saada aina mm. uusia vaatteita. Vaatteilla piti kertoa kuka olen ja tuntuikin, että omaa identiteettiä täytyi etsiä melko kauan. Tämä johtui suurimmaksi osaksi myös epävarmuudestani, joka oli tullut 9 vuoden kiusaamisen aikana. Piti seurata muotia, jotta saisi hyväksyntää.

Onneksi asiat ovat nykyään aivan toisin. Minusta jopa tuntuu välillä, että ihan sama mitä vaatteita sitä käyttää. Mielestäni vaatteet eivät kerro ihmisestä oikeasti juuri mitään. Kertovat vain murto- osan persoonasta. Joillakin saattaa olla huono rahatilanne eivätkä voi pukeutua haluamallaan tavalla ja täten heidän vaatetuskaan ei kerro luonteenpiirteistään tai persoonasta mitään. Olen kokenut köyhyyttä painosanalla köyhyyttä kun olin nuori. Haettiin kirkolta joka viikko ruokaa ja iso plussa oli se, jos sai kaakaopaketin mukaan, se oli juhlaa. Vaatteet ostettiin kirpparilta koska ei ollut varaa uusiin. Joskus vaatteita saatiin, eikä silloin voinut paljon vaikuttaa mitä vaatteita haluaa käyttää. Käytettiin vaatteita joita sai halvalla tai ilmaiseksi. Köyhyyttä ei kestänyt kuitenkaan liian montaa vuotta, vaan asiat alkoivat paranemaan pikkuhiljaa. 

Köyhyyden pahimpina aikoina olin silti todella onnellinen. Toki lapsenahan köyhyyttä ei niinkään ajattele niinkuin vanhemapana. Mutta silloin tärkeimpiä asioita olivat perhe, ystävät ja heidän kanssaan vietetty aika. Ei tarvinnut olla hienoimpia kuteita tai esineitä. Asiat olivat oikeasti tärkeysjärjestyksessä elämässä. Nykyään tuntuu, että asiat ovat hieman eritavalla. Halutaan joulu tai synttärilahjaksi uusi puhelin vaikka entisessä ei ole mitään vikaa. Tai uusin malli jostakin tietokoneesta koska mullakin "on" sellainen. Muistan yhden joulun kun sovittiin perheen kesken, että lahjoja ei osteta. Ja mielestäni se oli hyvä päätös. Aina ei tarvitse muistaa lähimmäisiä materiaalin avulla, vaan pelkkä yhdessäolo riittää. Tai jos haluaa muistaa niin aineettomat lahjat ovat nykypäivänä kova sana ainakin itselläni. Mielummin haluan nykyään yhteistä laatuaikaa ystävän/ perheen kanssa kuin materiaalia.  

Kuva: Ayla Özcan

Se miksi aloin tuhlaamaan kaikkeen turhaan noin 18-21 vuosien aikana niin saattoi johtua nimenomaan lapsuudesta. Piti päästä kokemaan myös se toinen puoli. Täytyi ostella kaikkea kivaa kun siihen oli varaa. Siitä sai hetkellisesti hyvän olon tunteen ja tuli materialisti onnellisuus koukku. Joka kuukausi täytyi saada tuo sama onnellisuuden tunne mm. uusista vaatteista. Kuitenkin myöhemmin aloin huomaamaan, että ei se tunne mitä ostamisesta tulee kestä kauaan. Aloin hoksaamaan, että oravanpyörästä pitää päästä pois. Ei voi ikuisesti shoppailla samalla tavalla. Yksi hälyttävä merkki tähän heräämiseen oli käyttämättömät vaatteet joissa oli hintalaput. Jokin vaatekappale saattoi olla puoli vuotta kaapissani, sillä olin unohtanut sen olemassaolon, koska koko ajan tuli uusia vaatteita lisää. Toinen oli, että rahaa ei ollutkaan vaatteiden oston jälkeen muuhun. Ei voinut lähteä niin hyvin reissaamaan tai tehdä ystävien kanssa asioita. 

Pikkuhiljaa vähensin vaatteiden sekä materiaalin ostoa koska tiesin, että ei se kerralla kieltäminen auta ollenkaan. Ajattelin, että nyt saa enään ostaa esim tietyllä rahasummalla. Vähensin kuukausibudjettia alkuun esim 100 eurolla. Sitten sai ostaa materiaalia enään kerran kahden kuukauden aikan jne. Pienin askelin päätin sitä muutosta tehdä ja siinä meni jokunen tovi mutta siinä myös onnistuin. 

Tänä päivänä kun muistelee summia mitä laittanut pelkkiin vaatteisiin/ materiaaliin rahaa niin kauhistuttaa. Ei tulisi mielenkään enään laittaa kuussa niin paljoa rahaa. Eri asia on iso hankinta esim. laadukas takki, joka ei ole halpaketjun. Mutta eihän nuitakaan takkeja itsellä tulisi ostettua joka kuukausi! Nykyään elämänarvot ovat muuttuneet. Ei tarvitse olla hienointa/ uusinta puhelinmallia, koska ei varmaan ketään kiinnosta millainen puhelin mulla on. Ei sillä saa yhtään sen enempää kunniaa elämään. Ei saa todennäköisesti enempää silläkään kunniaa jos omistaisi filan uusimman malliston kengät tai adidaksen nappishortsit tai verkkarit. Jokainen saa toki elää omaa elämää. Jos joku tulee oikeasti onnelliseksi uusista vaatteista tai tavaroista sekä niille tulee käyttöä niin se on fine. Tai jos on kiinnostunut muodista, ja haluaa tuoda omaa persoonaa juuri vaatteiden kautta esille se on fine. En tuomitse ketään ja jokainen taplaa täällä maaperällä ihan omalla tavalla.

Tämän vuoden teemana minulla on aineettomat lahjat sekä materiaalin osto minimiin sekä syön tavalla, joka tukee ekologisuutta. Pyrin suosimaan luomua sekä suomalaista tavaraa. Esim. kahvin ostan aina luomuna (kulta katriina), erilaiset kasvikset mm. paprika ja lehtikaali tulee pääosin ostettua luomuna. Suosin myös avomaan kasveja kuten porkkanaa, sillä avomaa kuluttaa vähän energiaa. Maitotuotteita en juurikaan osta, vaan olen alkanut korvaamaan maitorahkan soijajogurtilla. Punaista lihaa en myöskään osta, vaan lihana toimii kana tai/ ja kala (suomalainen). Nyhtökauraa suosin melko paljon lihan korvikkeena. Jos kuitenkin joskus tekisi/ tekee mieli lihaa, suosin suomalaista lihaa. Sillä ulkomaalainen liha myös broileri, aiheuttaa enemmän riskejä ympäristölle kuin suomalainen liha. Olen alkanut myös suosimaan vegaanisia tuotteita enemmän mm. erilaiset herkut (jäätelöt, suklaat jne). Vegasnisuus olisikin paras ratkaisu ympäristölle mutta siihen muutokseen en ole ainakaan vielä valmis.

Jos tarvitsen uuden tavaran oli se mikä tahansa, niin lähden ensitöikseen metsästämään kirppareilta (alusvaattet ostan aina kuitenkin uutena). Nykypäivänä kirppareilta löytyy paljon laadukasta tavaraa. Jos ei kuitenkaan löydy käytettynä jotain tavaraa tai haluaa ostaa uutena niin suosin laadukkaita tavaroita (esim. suomalaisia). Halpaketjuja pyrin välttämään mm. H&M. On myös olemassa liikkeitä, joista vanhoista vaatteista ommellaan aivan uusia, itselleen sopivia. Itse en ole edellä mainittuun vielä perehnyt mutta joku päivä tulee varmasti kokeiltua. Kun lähtee ostosreissulle pyrin ottamaan aina mukaan kangaskassin mihin ostokset laitan. Jos tarvitsee pikkupussiin kaupassa laitaa jotain, otan aina biopussin, jos niitä tarjolla. Olen myös kiinnittänyt huomiota kierrättämiseen enemmän. Lasit, pahvit/ kartongit yms kierrätän. 

Kuva: Ayla Özcan

Kaikkia muutoksia, en ole tehnyt kerralla, vaan pikkuhiljaa. Itselleni ei ainakaan toimi se, että pyrkii tekemään muutoksia joka osa- alueella kerralla vaan olen ottanut yhden teeman kerralla. Ensin ruoka, sitten kierrätys jonka jälkeen materiaalin osto jne. Tein myös hiljattain vaatekaapin raakkauksen ja karsin kaikki vaatteet joita en ole vuoteen käyttänyt. Lahjoitin vaatteet ystäville ja heille ketkä niitä tarvitsevat enemmän. On jotenkin ihana fiilis kun ei tarvitse penkoa vaatekaappia puoli päivää löytääkseen vaatteen, vaan näkee vaatepinoista heti, missä vaate on. Tällä hetkellä minulla on kaksi vaatehyllyllistä vaatteita. Yhden hyllyn korkeus on 23cm ja leveys 55cm ja ovat tällä hetkellä puoleen väliin viikattuna vaatteita (toinen hylly on sporttivaatteille ja toinen paremmille). Minulla on neljässä eri hengarissa hienommat vaattet (mekot, bleiserit, juhlahaalareita, paidat, muutama kesävaate), yhteensä noin 12klp. Plus muutama takki ja 11 kpl kenkiä (tuohon määrään kuuluu sportti, kesä, syksy, talvi ja kevätkengät). Sekä muutama villapaita, pari hupparia, pipoja, kaulaliinoja, hanskoja ja pari kesätakkia. 

Minulle muutoksen teko on ollut aito halu muuttua. En hae muutoksilla kenenkään hyväksyntää tai olemalla vain parempi ihminen kuin muut. Jokainen elää omaa elämää ja tekee omat valinnat sen elämäntilanteen mukaisesti ja oman halunsa kautta. Itselleni myös muutokset ovat tulleet pikkuhiljaa ajatuksen kanssa ja näin ollen toivottavasti pysyviksi. 

Mukavaa päivää kaikille! 

12 ASIAA JOITA EN OLE PALJASTANUT ITSESTÄNI

1. Kämpillä olen aina ilman housuja. Mikään ei ole sen parempaa, kuin saada housut pois ja olla pikkupöksysyillään.

2. Olen aina myöhässä. Vaikka valmistaudun johonkin lähtöön tunnin ja olen avaamassa ulko- oven lähteäkseni muistan, että AINIIN se asia pitää vielä tehdä.. Joten näin ollen olen taas myöhässä.

3. Olen taitava lakkaamaan kynnet. Rakastan laittaa joskus kynnet todella hienoiksi ja olen siinä melko taitava!

4. Olen sittenkin talvi ihminen! Olen tänä talvena todennut, että talvi on aika ihanaa aikaa. Voi jopa olla, että en odotakkaan kesää niin täpöillä mitä aiempina vuosina.


5. Salkkarit, Syke ja Yökylässä Maria Veitola. Ehdottomat sarjat mitkä pitää nähdä heti, kun uudet jaksot tulevat julki.

6. Kapulan EI laittaminen kassajonossa. Kyllä, tämä ärsyttää minua todella paljon jos edeassä oleva ei laita kapulaa, jotta voin laittaa omat ostokset hihnalle.

7. Kyylin salaa kaupassa ihmisten ruoka- ostoksia. Tää on oikeesti aika hauskaa puuhaa. Eniten kyyläilen ihmisten ostoksia kassajonossa. Jos joku ostaa selkeästi eväitä, niin pohdin missä hän mahtaa olla töissä tai mihin hän mahtaa sunnata noiden eväiden kanssa. Tekeekö joku muukin tätä, vai oonko ainoa?!

8. Vihaan sotkua. En tykkää yhtään sotkusta en edes pienestä. Haluaisin, että kämppä näyttää koko ajan todella siistiltä ja tavarat ovat prikulleen omilla paikoillaan.

9. En voi treenata ilman musiikkia. Salilla pitää aina olla musiikkia korvilla. Tämä takaa sen, ettei kukaan tule juttelemaan ja saan treenata rauhassa.

10. Kaikki tänne heti nyt! Kyllä, haluan kaiken tähän heti, NYYTT!! Mutta kun eihän se ole mahdollista, joten joudun vain elämään tämän luonteenpiirteen kanssa.

11. Ääntely. Minun on pakko äänellä oudosti kun venyttelen kroppaa aamuisin.

12. Olen aiemmalta ammatiltani SISUSTAJA. Jos haluatte kotiinne uutta ilmettä, miulle voi soittaa, haha! 

Ihanaa viikonloppua! 

HÄMÄRÄN RAJAMAILLA

Kuva: Pasi Reponen

Välidieetti alkoi vuonna 2017 marraskuun tienuvilla ja se kesti noin 3kk. Ennen tätä dieettiä suhtautuminen ruokaan oli terveellä pohjalla pidemmän aikaan ja olin saanut tunnesyömisen ja satunnaisen ahmimisen kuriin masennuksen loputtua. (Ruokien ahmiminen alkoi masennuksen alettua hiljattain ja oli siis satunnaista). Söin terveellisesti sekä mututuntumalla ja aina kuvun täyteen. Dieetin alettua uutena tuli vaa`an käyttö, napostelut pois sekä uusien kasviksien syönti. Minusta se oli todella kivaa ja tykkään aina oppia uutta sekä tarttua uusiin juttuihin innokkaasti. 

Alkuun ruokien punnitus oli hieman outoa ja se vaati pari viikkoa, että se alkoi tulla rutiiniksi. Valitettavasti samaan aikaan tuli myrkyllinen ajatus "kiellän itseltäni kaiken, kaikki herkku on kiellettyä, jos sorrun syömään vaikka yhden ylimääräisen leivän niin pitää tehdä ekstra liikuntaa jne".. Aivan naurettavia ajatuksia kun tänä päivänä noita muistelee. Alkoi tulla myös sellaista mustavalkoista ajattelutapaa "kaikki tai ei mitään". En tunnistanut tuossa vaiheessa, että ehkä omat ajattelutavat ovat häiriintyneet, eivätkä lainkaan normaaleja (etenkään kun ei ollut kyseessä mikään kisadieetti), joten pidin nuita ajatuksia aivan normaaleina. Ajatukset eivät tulleet vain yhtäkkiä, vaan ne olivat seurausta aiemmasta syömisestä eli ahmimisesta ja tunnesyömisestä, joita en ollut koskaan käsittelyt omassa päässä ennen välidieetin alettua. Lakaisin ne vain maton alle salaa ja ajattelin, että eivät ne sieltä tule takaisin kummittelemaan, mutta toisin kävi.

Kuva: välidieetti oli loppunut ja offikautta oli ollut takana noin 2vk.

Kun välidieetti loppui (ja offi kausi alkoi) niin tuntui, että nyt voin taas elää sekä syödä vapaasti. Siinähän kävi niin, että dieetin aikana kaikki "kielletty" ruoka alkoi maistumaan liiankin hyvin ja syöminen lähti lapaisesta ainakin hetkeksi. Kaikki aiemmin "kielletty" oli hyvää ja niitä piti syödä todella usein jopa niin paljon, että se alkoi näkyä kropassa ja mielessä, eikä siis hyvällä tavalla. Tottahan se on, jos itseltä kieltää lempiherkun/ herkut kokonaan, niin sitä tekee mieli enemmän ja kohta ajatukset eivät muualla olekkaan. Offin edetessä oma peilikuva alkoi välillä epämielyttää sekä tuntui, että alkoi tulla pienoinen oravanpyörä. Kun peilikuva ei miellyttänyt, tuli syötyä siihen tunteeseen ja kas näin taas tunnesyömisen ja ahmimis syömisen oireet tulivat maton alta kehiin. Muistan päiviä kun ahmin ruokaa niin paljon, että illala vatsaan sattui ja ei ollut mukava olla. Päivän aikana saattoi mennä suklaata/ karrkia 300g, 1l jäätelöä, pullia yms. 

Sain syömisen onneksi kuntoon fyysisellä tasolla offin lopulla, josta oli hyvä lähtee itse kisadieettiin. Huomasin tosin ensimmäisen kuukauden jälkeen, että kisadieettiin en ollutkaan valmis henkisesti. En kerennyt tehdä ajatustöitä vielä tarpeeksi syömisen suhteen ja mikä siinä ollut vikana. Tuli taas mustavalkoinen ajattelutapa ja tuntui, että sortumisia tuli. Ei mitään radikaaleja mutta koin niistä huonoa omatuntoa ja siitä alkoi kehittyä taas oravanpyörä. Päätin lopulta itse, että kisapreppi loppuu ja aloitetaan offikausi/ kehityskausi. Tämä päätös siksi, sillä ison stressin ja elämäntilanteen myötä ei tuloksia tullut vaikka parhaansa yritti. Tuntui, että keho että mieli eivät olleet yhtään mukana kisaprepissä. Kisapreppi kun loppui niin sallin itselleni hetkeksi vaaka vapaata (söin ilman vaakaa) joka tarkoitti, että söin oman tuntemuksen mukaan. Ajattelin tämän olevan hyvä ratkaisu kaiken stressin ja muun ohella, jotta mieli saa levähtää. Herkkuja tosin upposi ja ei ollut sellainen kevyt freshi olo. Ja tuli myös tällöin sorruttua ahmimiseen sillä kisaprepin loppuminen harmitti kuitenkin niin paljon.

Otin itseäni niskasta kiinni ja myönsin itselleni ääneen missä menty vikaan. Muutin omia ajattelutapoja kokonaan. Ei enään "kaikki tai mitään" ajattelua enkä myöskään kiellä itseltäni mitään. Jos herkuttelen en piiskaa itseäni. Tätä ajattelutapaa työstin varmaan kuukauden (jopa kauemmin) ja jotenki koin ison muutoksen henkisesti. Kaikki ylinmääräinen stressi lähti pois. Kun aloin syömään taas siten, että se kehittää omia tavoitteita, niin olo alkoi olemaan freshi niin henkisesti kuin fyysisesti. Kroppa alkoi yhtäkkiä toimimaan. Ruokaa lisättiin ja kiloja senkun karisi kropasta pois. Nyt voin taas sanoa, että syöminen on terveellä pohjalla ja nautin myös arjessa pienistä herkkuhetkistä ilman huonoa omatuntoa. Mutta paljon on tämä nykytilanne vaatinut ajatustyötä ja analysointia. 

Kuva: Pasi Reponen

Mitä tällä kirjoituksella haluan lopulta sanoa, niin ei kannata ajatella, että kieltää itseltään kaiken tai jotain. Tai alkaa överi herkkulakkoon tai noudattaa kitudieettiä. Sillä syöminen voi häiriintyä vaikka sitä ei heti uskoisi. Se voi olla todella pienestä kiinni tai lähteä aivan pienestä ja kasvaa todella suureksi asiaksi. Olen onnekas, että myönsin itselleni asian todella varhaisessa vaiheessa, että syöminen sekä siihen liittyvät ajattelutavat olivat häiriintynyt eivätkä normaaleja. 

Sanotaanko näin, että jos et ole huippu- urheilija, niin kultainen keskitie on hyvä ajattelutapa. Syöminen ei ole pelkkää suorittamista vaan pitää olla hemmotteluhetkiä. Hyvä nyrkkisääntö onkin 80% terveellistä ja 20% sattumia (herkut). Ei kannata edes havitella mitään täydellistä syömistä, johon kuuluvat vain salaatit, kana, parsa ja riisi. Sillä sekin on sairaus jos havittelee syönnissä täydellisyyttä ja kaikki ns "epäterveellinen" on pahasta. Kyllä, myös huippu- urheilijatkin herkuttelevat, toki ei ehkä samalla mittakaavalla mitä hyvinvointi liikkujat (etenkin jos kisapreppi päällä) mutta se on aihe erikseen, josta kirjoitan oman postauksen myöhemmin. Jos kokee, että on ongelmia syömisen kanssa tai tunnistaa, että se on häiriintyvää tai alkaa olemaan sellaisia oireita, kannattaa sanoa itselle ääneen, että se on jo ongelma vaikka se tuntuisi hieman pahalta tai oudolta. Tämän jälkeen kannattaa puhua jollekin läheiselle asiasta. Se auttaa paljon ja voi jo tollaisenaan korjata asian melko hyvin ja hyvällä onnella jopa kokonaan. 

Syö siten, miten koet itselle parhaimmaksi ja mistä tulee hyvä olo. Älä noudata mitään ruokavaliota joka ei oikeasti sovi sinulle. Liika stressi pois ruokailujen suhteen ja nauti elämästä! 

  Kuva: Pasi Reponen

Kävin oman syömisen kanssa hämärän rajamailla mutta onneksi nyt asiat paljon paremmin! 

Herkullista viikonloppua ruudun toiselle puolen! 

VAIKEIN PÄÄTÖS HETKEEN- FITNESS KISAT VÄLIIN!

Tällä likalla oli liian kova kilohinta! 
Kisakauteni päättyi hiljattain. Joka tarkoittaa sitä, että
en tule kisaamaan nfe:ssä (sm- kisoissa) nyt syksyllä.

Pahoittelen etukäteen jos tekstini ryöppyilee ja seilaan asiasta toiseen kuin laiva merellä mutta, ehkä saatte asiasta kiinni ja toivotaan, että tekstiin tulee edes jonkinlainen punainen lanka.

Kyseinen päätös harmittaa todella todella paljon, sillä tähän on satsattu rahaa ja aikaa sekä olen viime aikoina pyörittänyt arkeani ns "urheilu/ kisat" edellä. Okei ei se raha tässä vaiheessa niinkään haittaa vaikka pari hunttii menikin hukkaan (tän vuoden kisalisenssi), koska ei rahalla ole väliä siinä vaiheessa jos oma terveys on vaakalaudalla tai hyvinvointi ylipäätään. 

Miksi näin kävikään? 
Talvella minulla oli 3 kk välidieetti (alkoi marraskuussa 2017). Välidieetti meni todella hyvin ja mutkitta. Kroppa laihtui ja kiristyi niinkun pitikin. Ruokaaki sai tuputtaa menemään dieetin vikoilla viikoilla melko runsaasti. Dieetin jälkeen alkoi offikausi (kehityskausi). Kaloreita nostettiin ja aerobisia vähennettiin. Treenit kulkivat todella hyvin ja enkkoja paukuteltiin. Offikausi kesti kaikenkaikkiaan noin 2 kk, jonka aikana kiloja kertyi minulle noin 6-7 kg.. Eli aivan liikaa lyhyessä ajassa. Kaikki mitä söin kertyi keskivartaloon. Kisadieetin oli määrä alkaa toukokuussa mutta se aikaistettiin noin kuukaudella, sillä kuntoni oli päässyt pehmenemään 2 kk aikana jonkin verran. 

Kisadieetti alkoi hyvin. Ensimmäinen kuukausi oli todella helppo. Ei tuntunut ollenkaa, että dieetillä olisi ollut, mutta sen jälkeen alkoivat vaikeudet. 
Aineenvaihduntani oli mennyt sekaisin offikaudella siitä ruoan määrästä jota lapoin naamaan. Minulla oli ruokaohjeet offikaudelle, jota noudatin mutta herkuttelin liian paljon siihen päälle, joten kaikki ylimääräinen ruoka kertyi varastoon ja sitä kautta rasvaksi. Keho ei jaksanut enää käyttää sitä energian määrää mitä se sai. Tätä en toki hoksannut tai (halunnut hoksata) offikaudella vaan tämä tuli ilmi kisadieetin aikana (parin kuukauden jälkeen). Paino ei alkanut pudota ja kunto junnasi paikallaan. Nälkä ei ollut ja ihmettelin kuinka tämä näin helppoa on. 

Kisakauden jälkeen onkin todella tärkeää kisoista palautuminen. Kroppa on viety niin kuiviin ja äärirajoille, että ruokamäärää ei voi nostaa heti korkealle, sillä kroppa menee siitä vain sekaisin ja kaikki kertyy kehoon. 

Elämäni on muutenkin ollut viime aikoina todella stressaavaa, joka on vaikuttanut kisakauteen negatiivisella tavalla. Kuten monet tietää, stressi on pahin vihollinen kropalle ja painon pudotukseen. Alkoi myös tulemaan ajatuksia siitä, että syksyn kisat tulevatkin aivan liian äkkiä ja en ehkä olekkaan vielä valmis paketti lavalla syksyllä (henkisesti ja fyysisesti). 

Ja veikkaan/ tiedän, että tämä seuraus mitä tapahtui, ei ole tullut pelkästään puolen vuoden aikana, vaan pidemmältä ajalta, joka nyt räjähti käsiin.

Fitnessurheilu on hieno laji, mutta todella raakaa samaan aikaan. Se ei riitä, että näyttää lavalla ihan ookoolta, vaan kriteerit täytyy kropan suhteen täyttyä, jos meinaa kisoissa pärjätä (kuten minula tarkoituksena on). 

Mitä seuraavaksi?
Valmentajani on laatinut minulle suunnitelman miten tästä eteenpäin. Dieetti loppetettiin ja aloitettiin niinsanottu fiksu ja hallittu offikausi. Tarkoittaa siis sitä, että noudatan tarkkaa ruokavaliota ja kaloreita nostellaan pikkuhiljaa ja maltillisesti. Tällä taataan että, aineenvaihduntani (toivottavasti) kiihtyy ja ehtii päästä siihen ruokamäärään mukaan mitä keholle sillä hetkellä annetaan. Aina kuin painon nousu tyssää (paino ei nouse tietyllä kalorimäärällä), nostetaan ruoan määrää taas maltilla. Tätä jatkuu aina sinne asti, kun on taas aika aloittaa kisadieetti. Ja mitä korkeammalle kaloreissa pääsee, sitä helpommaksi kisadieetti käy. Plussaa on se, jos kroppa pysyy siistinä korkeilla kaloreilla. Eli paljon ruokaa ja kiloja ei juurikaan kerry.

Tähän väliin tulee treenien osalta palauttavampi jakso. Salitreenejä tulee nyt "vain"  3 kertaa viikossa (ennen oli 4-5 krt/ vk). Salitreenien päälle tulee salibandy ja koreotreenit. Muita aerobisia ei tarvitse tehdä ellei välttämättä halua. Aamulenkit ja ylimääräiset hiit- treenit jäivät pois.

Olen toki todella pettynyt itseeni, että en onnistunut tässä vaiheessa ja kisalavat jäi vielä haaveeksi. Mutta kisoja tulee ja menee mutta terveydellä ei ole leikkimistä. Sen jos onnistuu pilaamaan niin se on vaikeaa saada takaisin ja aineenvaihdunta jutut ovat juuri sellaisia asioita, minkä kanssa ei kannata leikkiä (oma mielipide). Vaikka fitnessurheilu on rankkaa, niin silti siinä mennään terveys edellä (ainoastaan vikat viikot ollaan äärirajoilla niin fyysisesti kuin henkisesti). 

Monia nyt varmasti kiinnostaa tulenko kisaamaan ja jos tulen niin milloin? 
Tulen kisaamaan (koska fitness on lajina nii huikee ja tää on mun juttu) mutta en halua sanoa tässä vaiheessa ajankohtaa milloin kisaan. Tämä siksi koska, en halua luoda itselleni paineita yhtään enempää kuin on tarvis. Asiat tehdään nyt fiksusti ja palautellaan kroppa normaalitilaan. Kun kroppani on valmis, tulee uusi kisakausi. Treenaan kuitenkin koko ajan kovaa ja tavoitteellisesti. Koreografiaa tulen paukkuttelemaan offikaudella siihen kuntoon, että se ei enää tuota myöhemmin päänvaivaa. 

Jos sielä joku sellainen lukee tätä tekstiä joka haaveilee kisaamisesta (fitnessurheilu) tai on tällä hetkellä dieetillä, niin tehkää ruokalisäykset pliiiiis maltilla. Jos valmentaja painottaa, että syö maltilla, ei herkkuja kuukauteen niin pliis totelkaa! Toki dieetin jälkeen voi sen päivän herkutella tai max kaksi päivää (jos tarvetta), mutta sen jälkeen ruokaa maltilla nassuun ja nostelut pikkuhiljaa. 

Tällä kertaa ei muuta, muistaakaa tehdä asioita fiksusti ja nauttikaa elämän pienistä iloista! 

Mua voi seuraa instagramissa: senja.k 
https://www.instagram.com/senja.k/

-Senja 

18 WEEKS OUT- kisapreppi käynnissä!

Vasta haaveilin kisaamisesta ja valmentajat olivat kuumeisesti haussa. Nyt kisoihin on enään 18 viikkoa eli reilu 4kk WHAATT?! 

Marraskuussa 2017 alkoi välidieetti, joka kesti reilu 3kk. Tämä siksi, koska emme tienneet miten kehoni reagoi dieettiin ja onko kisalavoille nousu edes realistista. Välidieetin ollessa noin puolessa välissä sain valmentajilta vihreää valoa! 

Offi kautta (kehityskausi) rehellisesti sanoen ei ehtinyt olemaan niin kauan mitä olisin halunnut. Mutta sitä on aivan turha märehtiä jälkikäteen. Offi oli kuitenkin siinä määrin onnistunut, että enkkoja paukuteltiin sekä jerkkua tuli lihaksiin lisää ja lujaa! Eli onnistuneella offikaudella käy näin. Kun kisadieetti alkoi (2kk sitten), eka kuukausi enkkoja paukuteltiin salin puolella ja lujaa, enkä kärsinyt enää hiilaripöhnästä WOHOO!

Ekat kaksi kuukautta kisapreppia ja dieettiä olivat helppoja kunnes lisättiin aerobiset liikunnat, joita tulee 3 kertaa viikkoon. Välillä olo on jaksamaton ja energiatasot ovat vähissä, joka on normaalia ja kuuluu asiaan. 

Paljon on tullut kysymyksiä: kuinka kauan dieetti kestää? Ja saanko syödä mitään herkkuja? Lyhyesti: dieetti kestää aina sinne kisapäiville saakka ja en saa syödä herkkuja. Toki mahdollisia tankkauspäiviä tulee, mutta nekin suunnitellaan fiksusti ja syödään puhdasta hiilaria. Eli tankkauspäivällä (näin kisaprepin aikana) ei tarkoiteta, että saa mättää ihan mitä vain ja haluamat määrät.

Tavoitteeni kisaprepillä on se, että pysyn terveenä enkä loukkaannu. Sillä viikkoja hukattavana ei ole yhtään ja on todella iso menetys jos tulisi kipeäksi pidemmäksi aikaa tai loukkaantuisi. Toinen tavoite on, että koko kisaprepin aikana treenaan kovaa sekä tavoitteellisesti. Jos joku ei vielä tiennyt niin päälajini on Fitness. Fitness- sarjassa on fysiikkakierros, jossa arvostellaan kehon ulkoinen fysiikka neljänneskäännöksin. Fysiikkakierroksen lisäksi on vapaaohjelmaosio. Se sisältää yleensä tanssillisia ja voimistelullisia liikkeitä, joista tehdään näyttävä koreografia. Musiikki ja asu ovat olennainen osa vapaaohjelmaa.

Tiedän, että seuraavat 4 kuukautta eivät tule olemaan helppoja. Mutta täytyy muistaa, että tästä olen haaveillut ja tämän eteen on tehty töitä useampi vuosi.
Hiljattain uutena tietona tuli, että nykyään saa kisata vain yhdessä lajissa/ sarjassa. Haaveilin jo hieman, että kisaan Fitness- sarjan lisäksi myös Body fitness- sarjassa mutta se haave nyt kariutui. Joten valinta täytyy tehdä kesäkuun aikana kummassa sitä loppujen lopuksi kisaa (kesäkuun loppuun menessä täytyy tehdä sitovat ilmottautumiset sarjoihin). Kaikki riippuu siitä saanko kesäkuun aikana vapaaohjelma koreografian opeteltua sujuvaksi ja onko varma fiilis kesän lopulla, että osaan ohjelman syksyllä. Mutta tällä hetkellä kutina on että, haluan pysyä päälajissani eli fitneksessä, sillä olen tehnyt paljon töitä koreografian eteen ja harjoitellut taitoja paljon ennen kisaprepin alettua.

Kisat ovat lokakuun ekana viikonloppuna Lahdessa, joita odotan innolla! Ja ihanempaa tästä matkasta kisalavoille tekee sen, kun tiedän, että tulen saamaan huipputiimin kasaan kisaviikonlopulle! 

-Senja

TODELLISUUS VS EPÄTODELLISUUS

Ajattelin höpötellä näkemystäni täydellisyydestä ja epätäydellisyydestä. Olen pyrkinyt postaukseen ottamaan kuvia, joita ei ole muokattu, ilmeitä mietitty yms! Kun kätköjä etsin, niin valitettavan vähän ns luonnollisia kuvia kuitenkin löytyi (paha tapa poistaa mielestäni "huonot" kuvat, haha! Mutta hei mennään asiaan!

Somessa on melko paljon ns. "täydellisiä kuvia", joissa on ikuistettu nimenomaan se hyvä hetki. On paljon fitnesskuvia joissa kuvausasento on itselleen edullinen. Kuvaa ollaan saatettu miettiä pitkään. Missä kohtaa kuva nappastaan, millainen tausta, mitkä värit, millainen poseeraus sekä ilme. On saatettu pumppailla  lihaksia ennen kuvan ottoa, jotta kuvassa esim. hauis erottuu paremmin. Tai ollaan harjoiteltu kuinka vatsaa jännitetään, että saisi ne vatsapalat kuvassa esiin. Kuulostaako tutulle? Täälä ainakin nousee käpälä pystyyn ja myönnän, että olen edellä mainittuihin seikkoihin toisinaan kiinnittänyt huomiota. Etenkin kuvan tausta asioihin, kropan asentoon sekä ilmeeseen naamassa. 

Monet myös saattavat sortua muokkaamaan kuvia jopa rankalla kädellä ennekuin ne menevät julkiseen jakoon. Muokataan peppua isommaksi tai vyötäröä kapeammaksi. Itse en ole edellä mainittuihin koskaan sortunut. Ja rehellisesti sanoen, en jaksaisi koskaan nähdä vaivaa sellaiseen puuhaan! Toki kuvia muokkaan aina, ennekuin ne menevät julksieen jakoon, mutta muokkaus pysyy mielestäni hyvä maun rajoissa. Kuvista muokkaan valotusta, varjostuksia, laitan lisää väriä (etenkin jos kuva meinaa näyttää harmaan puoleiselta) sekä rajaan kuvia, mutta siihen se sitten jääkin. 

Mutta onko se todellisuutta, että kuvissa näytetään aina niin täydelliseltä ja vatsapalat pilkottaa aina? Mielestäni ei ole. Todellisuus ei ole sitä, että joka kuvassa on täydellinen asento mietittynä, ilme yms. Todellisuus on sitä, että kuvissa on ihka aito ihminen epätäydellisyyksineen, jos muka sellaisia omaa mielestään. (Jokainen meistä on täydellinen)! Kaikkiin kuviin ei tarvitse olla asento mietittynä, millainen ilme sieltä naamasta tulee, tai yrittää näyttää vain ne parhaat puolet itsestään. Mielestäni juurikin parhaat kuvat ovat aitoja, ei liikaa mietittyjä. Saa näkyä vatsamakkaraa tai peppuihraa, koska hei se on normaalia ja se on sitä elämää! 
Kyllä myös minulla, vaikka olenkin fitnessurheilija ja tällä hetkellä kisapreppi päällä. Kun istun, ei vatsapalat paista kilometrin päähän vaan vatsasta löytyy sitä ihka aitoa ihraa, ja muutama vatsamakkarakin tupsahtaa silloin tällöin esiin. Kun seison tekemättä mitään, ei minulla repee paita hauiksen kohdalta tai etureiden lihkset näytä yyper suurilta. Näytän aivan normaalilta tallaajalta! Mutta jos käyn treenaamassa ja jännitän lihaksia, silloin ne tulevat esille eli iso ero.

Somessa on melko paljon kuvia, joissa on näyttäviä lihaksia tai keskivartalo on kuin barbie nukella. Joten jos mieleen hipii ajatus "voikun oisin ton näköinen" niin STOP! Sillä se kuva ei todennäköisesti ole sitä OIKEAA todellisuutta. Todennäköisesti kuvaa on mieitty kaikinpuolin. Miten kuvassa saisi parhaat puolet esiin. On saatettu treenata ennen kuvan ottamista jotta lihakset näyttävät mahdollisimman isoilta jne jne.

Vaikka lajini on todella ulkonäkökeskeistä, en halua tuoda sitä kuvaa lajista, että se on pelkkää ulkonäöllä pelaamista ja että fitnessurheilijat näyttävät koko ajan siltä mitä, ehkä some osittain antaa ymmärtää. Fitnessurheilu on kilpaurheilua siinä missä esimerkiksi hiihto tai juoksu, tosin eri arvostelukriteerein. Ennen kisasuoritusta on tehty todella kova työ. Treenitunteja on tullut enemmän kuin tarpeeksi. Kilpailukausi on fyysisesti sekä henkisesti todella raskasta oli se laji mikä tahansa. Kilpaurheilu ei siis koskaan ole helppoa.

Ennen lavalle menoa en mieti juurikaan ulkonököä: miltä näytän, tai miltä lihakset näyttävät, sillä ei minua juurikaan kiinnosta. Koska tiedän kun teen asiat oikein ja valmentajien antamien ohjeiden mukaan, ei voi mennä ainakaan pahasti metsään!;) Ainoastaan minua kiinnostaa kun astelen lavalle, että mitä silloin peilistä katsoo ja onko kova työ tuottanut tulosta.

Halusin kai vain sanoa teille, että te kaikki ootte just täydellisiä tollasina ku ootte ja elkää liikaa antako somen määrittää teitä ja ohjailla, vaan olkaa omia ittejänne, PUS! 

-Senja 

SOKERIHIIRI

En ole koko ikääni syönyt terveellisesti tai tykännyt sitruunavedestä tai erilaisista raakakakuista ynnä muista terveysruuista. 

Muutama vuosi sitten, ennenkuin tein ruokaremontin ja sen lisäksi aloin treenaamaan tavoitteellisesti, niin syöminen oli toisinaan mitä sattuu. Peruspohja oli ajoittain ookoo. Kanaa, täysjyväriisiä, kaurapuuroa, salaattia ja marjoja. Mutta toisinaan saatoin päivän aikana syödä puuroa voin kanssa, lihapiirakoita, nakkeja ja karkkia. Syömiseni ei ollut koko aikaa säännöllistä, vaan söin isoja annoksia silloin kun oli nälkä. Joskus ruokavälit saattoivat venyä yli kuuteen tuntiin ja sitten ahmin ruokaa kaksin käsin ja sokeria päälle. Oli myös vaihe jolloin en syönyt lainkaan aamupalaa, vaan lähdin liikkeelle uuteen päivään tyhjällä vatsalla, jolloin lounasta syötiin tuhti annos ja sokeriin tuli sorruttua helpommin. En todellakaan miettinyt missä on vehnää, lisäaineita tai maitoa. Saatikka laskin kaloreita. Välillä myös oli viikkoja, jolloin oli se kuuluisa MAANANTAI jolloin, menen herkkulakkoon kahdeksi viikoksi, mutta eihän se pitänyt kuin kolme neljä päivää kun piti perjantain karkit saada nassuun.

Lyhyesti sanottuna toisinaan halusin elää mukavaa elämää, joka täynnä hattaraa. 
Liikunta on säilynyt aina, vaikka olen syönytkin välillä hieman epäterveellisesti. Masennuksen aikoihin tosin liikuntakin jäi hieman taka- alalle. Kun masennus oli pahimillaan, se näkyi syömisessä, söin paljon herkkuja. Syömisellä halusin hetkeksi pois pahaa mieltä ja saada hyvän olon tunteen ruoasta. Ja kyllähän se toimi- HETKEKSI. Siksi aikaa kun ruokaa/ herkkuja riitti. Eli toisinsanoen herkuttelut ja alkoholin nauttiminen oli osa lääkettä masennukseen, joka tosin oli aivan väärä tapa..

Jos mennään vielä taaksepäin elämässä aina sinne lapsuuteen saakka, jolloin asuin koti kotona, niin sielä oli aina perus kotiruokaa. Ruoat tehtiin alusta asti itse ja myöhemässä vaiheessa omasta pellosta saatiin lautaselle murkinaa (perunaa, porkkanaa, tomaattia jne). Ikinä ei ollut, että ei saisi syödä ruokaa tarpeeksi, vaan ruokaa sai syödä niin paljon kun napa veti (kyllähän nyt kasvava nuori murkinaa tarvitsee, jotta jaksaa koulussa pähkäillä kertotauluja ja vapaa- ajalla leikkiä ja liikkua). Sitten murrosiässä tuli joskus näitä, että piti syödä mahdollisimman vähän ja kotona se huomattiin. Silloin kyllä huolehdittiin, että murkinaa tulee tälle likalle tupla annos, haha! Josta olen siis todella kiitollinen, että porukat huolehtivat kasvavan nuoren ravinnon saannista. Nuorena en juuri koskaan kipeänä ollutkaan ja olen säästynyt allergioilta. Myös liikunta/ urheilusaralla aina jaksoi ja energiaa oli välillä vähän liiaksikin asti.

Herkkupäivät olivat myös määritelty ja yleensä se oli lauantai. Isompana tyttönä sain tällekkin asialla päätäntävaltaa, syönkö karkkia perjantaina vai lauantaina. Ja ai, että harmitti tätä likkaa, jos sokerihammasta kolotti perjantaina ja annoin sille kyytiä. Lauantai piti pärjätä ilman herkkuja. Mutta minusta (näin vanhempana) oli vain hyvä, että herkkuja oli tietyn verran viikossa ja sitä säännösteltiin. Herkkupäivänä, esim karkkia ei saanut syödä ennekuin kunnon ruoka oli syöty tai joskus karkkipussi avattiin vasta illalla. Tähänkin asiaan tuli toki rentous mitä isommaksi kasvoin!

Mutta mitä vanhemmaksi tulin ja sain omaa rahaa käyttöön, namia tuli ostettua (salaa) keskellä viikkoo ja jostain syystä ne herkut alkoivat olemaan jo osa arkea.
Joulu oli kyllä tämän tytön lempiaikaa vuodesta, koska silloin sai niin paljon syödä herkkuja luvan kanssa, ah! Mutta valitettavaa, että se herkkumäärä mitä minulla oli aina joulun aikaan (se määrä oli oikeesti todella iso, joka ois pitänyt riittää yli viikoksi milteinpä kahdeksi) niin kesti muutaman hassun päivän (ei siis viikkoa) ja sitten nuolin näppejäni loppu joululoman, kun porukat nauttivat omia herkkujaan. Toki sain heiltä vielä heidän herkkuja, hih!

Eli lyhyesti sanottuna, kotoa sain hyvän peruspohjan syömiseen, mutta minä itse (vanhempana) olen päättänyt omista herkutteluista.

Herkuttelu on nimen omaan minulla ollut aina makeaan suuntavaa, joko karkkia, suklaata, pullaa, jäätelöä tai keksejä. Ja pienestä pitäen olen ollut SOKERIHIIRI! Ja olen sitä edelleen. Tällä hetkellä mun heikkouksiin kuuluvat erilaiset suklaat, suklaakuorutteiset pähkinät, jäätelö ja kahvilan kakut, ai että! Jos saisin valita niin söisin varmaan joka toinen päivä jotain edellä mainituista, haha! 

Kun masennus oli selätetty suurimmalti osin, oli remontin paikka niin ruoan, liikunnan kun elämän suhteen. Ja aloin miettimään millä ruoalla keho voi OIKEASTI hyvin? Onko se vehnätön ruokkis, vai kenties maidoton? Kokeilin ensin vehnätöntä ja se toimi. Olo oli erillainen, jotenkin oudon kevyt ja sellainen mitä ei aiemmin ole ollut (hyvällä tavalla). Sitten otin maidon pois ja kas kummaa maha ei enää temppuillut. Kiinnitin huomiota myös siihen, että kehoni saa säännöllisesti ruokaa. Söin joka päivä kaksi lämmintä ateriaa, aamupalan, iltapalan ja yhden välipalan. Joskus saattoi välipala jäädä syömättä kiireen vuoksi. Valitsin puhtaita raaka- aineita ja luin todella paljon ruoasta ja opiskelin sitä koulun ohessa itsenäisesti paljon sekä otin asioista selvää. Jätin myös herkut paljon paljon vähemälle ja ihme kyllä, niitä alkoi tehdä vähemmän mieli. Halusin herkuttelun olevan laadukkaampaa ja aloin panostamaan terveellisiin itsetehtyihin herkkuihin. Aloin kiinnostumaan terveystuotteista kuten siemenistä, raakaherkuista ja niistä terveellisistä herkuista kuten banskuletut, proteiinijäätelöt ja itsetehdyt browniet (jotka ovat jo hittituote). 

Kun muutin ruokavalion ja söin terveellisesti niin tuntui, että viimeiset rippeet masennuksesta häipyi. Eli sillä on oikeasti vaikutusta mieleen, miten syöt, mitä syöt ja milloin syöt.

Viimeisen silauksen tälle kaikelle on antanut valmentajani/ valmentajat ja sen tiimoilta vasta alkanut urheilu- ura. Kun vertaa ennen valmnenuksen alettua miten söin, söin melko paljon rasvaa ( kuitenkin hyvässä muodossa), kasviksia liian yksitoikkoisesti sekä marjoja hieman liian vähän). Eli peruspohjan olin kuitenkin osannut itse laittaa kuntoon todella hyvin, mutta valmentaja antoi siihen viimeisen silauksen.

Tällä hetkellä oloni on mitä mainoin ja energiaa riittää arkeen ja treeniin eikä karkkihirviö kummittele minua niin usein! Olen myös rennompi ruoan suhteen, eli syön joskus tuotteita missä on vehnää ja aamupuuron teen nykyään maitoon koska se on niin hyvää! 

- Senja